Ja juuri kun kaikki ovat luopuneet toivosta, että Katvealue enää koskaan päivittyisi, jostain pimeimmän Afrikan kätköistä tänne putkahtaa kuin putkahtaakin kokonainen sarjakuva.

Niille, jotka eivät vielä tiedä, ja jotka eivät joulusarjakuvastani sitä onnistuneet viitteellisesti päättelemään, olen tosiaan päätynyt viettämään tämän vuoden pimeää puoliskoa Etelä-Tansanian syrjäseuduille, jossa nettiyhteydet ovat tukkoisia ja tahmaisia ja sähkökin jotain harvinaislaatuista bonusta jonka olemassaolosta tulee erikseen kiittää sähkölaitosta. Joten puolimegaisten sarjakuvien toimittaminen nettiin ei valitettavasti ole niin helppoa kuin sen soisi olevan. Lisäksi minulla on ollut ongelmia saada sarjakuvien tekemisen vaatimaa työrauhaa, mutta tämä on nyt helpottunut.

Valitettavasti en voi kuitenkaan luvata, että Katvealue tulisi päivittymään yhtään säännöllisemmin tai useammin ennen kuin aikaisintaan ensi kesänä, jolloin minun viimeistään pitäisi olla taas omien työkalujeni äärellä, ja luultavasti jopa jonkinlaisessa omassa asunnossa jossain Suomessa — mutta siihen asti yritän kuitenkin parhaani mukaan saada tänne silloin tällöin tipoittain jotain ilmestymään.

Hauskaa uutta vuotta! Käykää äänestämässä, koska minä en täältä käsin voi.

Kimmo käski kirjoittaa suunnilleen näin:

“Hyvää joulua, vaikkakin myöhässä.
Katvealueen päivittäminen jatkuu säännöllisempänä luultavasti huhtikuussa.
Tansaniassa tämän ylläpitäminen on jokseenkin vaikeaa.”

tv. Joni Tansaniasta

O-ho! Sarjakuva!

Katvealuekin saa oitis huomattavaa arvokkuutta ja lisääntynyttä vakavastiotettavuutta, kun sen tekijä on filosofian maisteri. Eikö heti kaikki näytäkin jotenkin fiksummalta ja perustellummalta, kun tämä on maisterismiehen tekemää taidetta. Nyt, jos joku ei pidä näistä sarjakuvista, voi sanoa että hän ei vain ymmärrä niitä koska hän on niin kouluttamaton ja tyhmä. Koska eiväthän kaikki kykene ihan peräti maisterin tekemän taiteen ymmärtämiseen.

Mutta valmistuin siis vihdoin. Kaikki säännölliset lukijani (nekin jotka eivät minua henkilökohtaisesti tunne) tietysti taitavat muistaa, että siitä sarjakuvastani jossa juhlin graduni valmistumista on vierähtänyt jo jonkin verran aikaa, mutta en ole koskaan ollut hirveän tunnettu siitä että olisin nopea ja aikaansaava ihminen. Eipä näitä sarjakuviakaan tunnu syntyvän kuin tipoittain. (Tai kyllä niitä syntyy, mutta jostain syystä ne jäävät nyt kaikki keskeneräisinä pöydänkulmalle).

Mutta muistakaa tästedes aina Katvealueen kommenttikentässä teititellä minua ja tituleerata minua maisteri Rajalaksi. Ja tietysti myös kadulla vastaantullessa. Muuten en huomioi teitä.

Kirjoitin tähän pitkän tekstin. Sitten painoin nappia, joka herjasi etten ollut liittänyt tekstin yhteyteen mitään sarjakuvaa, ja koko teksti hävisi.

Kirjoitan siis tähän nyt toisen kerran, että käytin useita tunteja tuon sarjakuvassa olevan Shakespeare-viittauksen kanssa, mutta viime hetkellä leikkasin oikeastaan koko tekstin pois, ja tipautin samalla siitä kohdasta yhden kuvankin. Mutta näinhän aina toimin taustatutkimukseni kanssa: Käytän siihen tuntikausia ihan vain todetakseni ettei se toimi, ja sitten teen homman niin kuin olisin tehnyt sen alun alkaen ilman taustatutkimustakin.

Joo. On syksy. Asunto on jo irtisanottu ja pakomatkasuunnitelma pitkällä. Se, miten Katvealue päivittyy etelänmaista käsin, on vielä vähän auki. Toivottavasti jotenkin.

Lupasin itselleni, että nyt vihdoin heittäisin itseäni viime aikoina haitanneilla perfektionismilla ja kunnianhimolla vesilintua — ja toivon pystyväni pitämään lupaukseni, jotta saan jotain oikeasti aikaiseksi.

Oikeasti minä tarvitsisin elämääni jonkin ihmisen, joka potkisi minua toistuvasti piirtopöydän ja kirjoitusvälineiden ääreen. “Kimmo, nyt lopetat sen naapureiden rääkkäämisen kitaralla/pianolla/rumalla lauluäänelläsi, ja alat tehdä sarjakuvaa!” “Kimmo, nyt lopetat sen kaiken maailman elokuvafestivaaleilla ramppaamisen ja rupeat piirtämään sarjakuvaa!” “Kimmo, sinä minnekään töihin mene, sinä piirrät nyt sarjakuvan!” “Kimmo, nyt sinä lopetat tuon vatsaflunssan ja alat piirtää, perhana!”

Tai jotain.

Olen poikkeuksellisen tyytyväinen tämänkertaisen sarjakuvani tekstaukseen. Puhun siis tekstin ulkonäöstä, en sen sisällöstä. Jaksoin kerrankin paneutua siihen, enkä vain tuhertanut kirjaimia nopeasti alle varttituntiin.

Ja hei, katselin tuossa edellistä sarjakuvaani, ja huomasin että sen piirrokset olivat jääneet aika suuriksi. Eli kaikki te lukijani, joilla on alle 21-tuumainen näyttö, kertokaa jos kuvani ovat liian suuria. Haluaisin kuitenkin että yksi piirustus teksteineen mahtuisi kokonaisena ruudulle, ainakin tietokoneella luettuna (ja miksei niillä isommilla sormitusvehkeilläkin).

Jos käy niin, että Katvealue vaikenee määrittelemättömäksi ajaksi eikä mitään kuulu, syynä tulee olemaan todennäköisimmin skannerini. Sen toiminta on ollut hyvin epävakaata kuluneen kesän ajan, ja sen käytös muuttuu yhä kummallisemmaksi ja kummallisemmaksi. Kun irrottelee töpseliä seinästä jonkin aikaa ja käynnistelee tietokonetta pari kertaa uudelleen, sillä saa hetkittäin jonkinlaisia skannauksia aikaan, mutta ei välttämättä joka päivä eikä ainakaan välttämättä silloin kun olisin sitä jaksamassa yrittää.

Pari viikkoa sitten Katvealue täytti kolme vuotta! Samalla huomasin, että vierailluin sarjakuvani on ylittänyt tuhannen vierailun rajapyykin (kiitos sen, että googlaamalla “rakkaus” sarjakuvani on tullut jo pitkään hakutulosten kärkipäässä) — ja löysin netistä ensimmäisen sarjakuviini liittyvän törkeän tekijänoikeusrikkomuksen!! Joku oli kopioinut erään sarjakuvani ilman lupaa omille sivuilleen!! Nyt olen oikea taiteilija, kun joku vaivautuu rikkomaan tekijänoikeuksiani.

Ylläolevan sarjakuvan piirsin jo kesäkuussa, mutta koska en saanut siihen itseäni tyydyttävää loppua, jätin sarjakuvan hautumaan. En saanut sitä nytkään sellaiseksi että sen itse hyväksyisin, mutta en yrityksistäni huolimatta onnistunut tuottamaan mitään parempaakaan, kun nyt loppuviikolla flunssan heikentämänä yritin jotain paperille hourailla.

Haluan painottaa, että en kritisoi tässä niinkään työhaastatteluja sinänsä, kuin ensisijaisesti niitä kummallisia neuvoja ja oppaita joissa kerrotaan miten työhaastattelussa pitäisi käyttäytyä ja mitä työhakemukseen pitäisi kirjata (ja etenkin mitä ei saisi kertoa). Ja etenkin sitä ihmeellistä kohua, jota Hesari taas vähän aikaa sitten ylläpiti, kuinka nettiin ei kannattaisi pistää mitään tietoa itsestä koska kuka hyvänsä voi löytää sen ja sitten ei enää ikinä saa työtä tai naista tai kavereita. Koska ihmiset — kuulkaa kauheaa — voivat googlata teidät!!

Katvealueeltahan tietysti löytyy kaikki se tieto minusta, jota ilmeisesti ei saisi koskaan kenellekään missään nimessä kertoa, joten oma elämäni on jo joka tapauksessa menetetty. Täältähän löytyy jopa suhtautumiseni uskontoihin ja — kauhistus — poliittisia mielipiteitä!! Ja vielä omalla nimellä kirjoitettuina!!!11!1!1!11!!1!11

Siitä on pitkä aika, kun sarjakuvan piirtäminen on viimeksi ollut yhtä tuskaisen vaikeaa. Sarjakuvan lähes joka ainoa viiva on erinäköinen kuin millaiseksi sen mielessäni tarkoitin. Mutta sitten kun laitoin kynän paperille, ja tussaussiveltimen luonnosviivan päälle, syntyikin jotain ihan muuta. Lopetin jopa kesken odottaakseni yhden päivän, toivoen että seuraavana päivänä motoriikkani olisi parempi, mutta ei sekään auttanut. Huokaus.

Mutta tällaistahan ei tietenkään saisi julkisesti tunnustaa, koska sen voi lukea netistä kuka tahansa, enkä sitten koskaan saa työtä. Eli korjataan tilanne: OIKEASTI KAIKEN TEKEMINEN ONNISTUU MINULTA AINA JA ILMAN MITÄÄN ONGELMIA! OLEN AHKERA JA AIKAANSAAVA ENKÄ KOSKAAN HIDAS JA EPÄVARMA!! ENKÄ OLE IKINÄ OLLUT TAI TULE KOSKAAN OLEMAAN MASENTUNUT, LUUSEREITA SELLAISET, PERHANA, IHAN VAIN LAISKOJA LUSMUJA OVAT!!

Kaikki asiat, joita sarjakuvassa listataan, olen oikeasti löytänyt googlaamalla hakua “Kimmo Rajala”. Ja kyllä sieltä jo seitsemänneltä sivulta löytyi maininta ihan minustakin. Kuvahaussa ruma naamani tuli kyllä jo aiemmin, mutta toisaalta uusimmatkin kuvat olivat kohta kymmenen vuotta vanhoja, joten eivät nekään enää hirveästi minua muistuttaneet.

Tässä nyt kritisoidaan, nimeltä mainitsematta, lähinnä pääkaupunkiseutua — mikä tietysti näkyy tuosta viittauksesta viiteentoista pyörätaskuun. Mutta kerrottakoon kuitenkin, että tuo “ainoa hyvä asia minkä keksin on se, että kaupunki ei ole hankkinut ja kouluttanut siperiantiikereitä hyökkäämään pyöräilijöiden kimppuun” on peräisin vanhasta toteuttamattomaksi jääneestä sarjakuvakäsikirjoituksesta joka käsitteli Oulua pyöräilykaupunkina. Olen monesti sanonut, että jos Suomen kaupunkien pyöräilijäystävällisyys arvioitaisiin kouluarvosanalla 4 – 10, Oulu saisi arvosanan 5-, ja kaikki muut puhtaan hylätyn. Joskin nyt pääkaupunkiseudulla viime aikoina pyöräilleenä sanoisin, että kyllä Helsingillä ja Espoollakin on suuri ero. Helsingille voisi antaa ehkä arvosanan 4+, ihan pelkästä yrityksen olemassaolosta, mutta Espoolle 4-:kin tuntuu jo liian hyvältä. Jos seuraavan kerran Espoossa käydessä kimppuuni hyökkää kaupungin liiveihin pukeutunut siperiantiikeri, en voi sanoa olevani yllättynyt.

Tiesittekö, että Islannissa on 1288,4 traktoria jokaista viljeltyä tuhatta hehtaaria kohden. Eli useampi kuin yksi traktori hehtaaria kohden. Suomessa tämä luku on 88,5 , jonka ansiosta Suomi on tämän listan sijalla 13! Se on hyvä, mutta jos nyt kaikki suomalaiset ostaisivat itselleen oman traktorin, voisimme nousta tämänkin listan kärkisijalle! Suomi nousuun!

Käytin pari tuntia selaten läpi internetin traktori-fanisivuja sekä traktoriaiheisia keskustelufoorumeja saadakseni sitaatteja tuon traktoreista innostuneen miehen käytettäviksi, mutta sitten en kuitenkaan tilasyistä voinut käyttää kuin tuon yhden. Eikä siinä mitään, paras se olikin, ja jutun pointti tullee selväksi jo tuollakin. (Tosin kysymys tietysti kuuluu, että miksen vain keksinyt niitä lainauksia hatusta? Minkä ihmeen takia halusin oikeita sitaatteja? Kuinka tyhmä oikein olen?)

Ja niille joille sarjakuva jäisi muuten kryptiseksi, kerrottakoon että puran siinä turhaumiani yleistä internet-keskustelun tasoa kohtaan. Etenkin viime aikojen harvinaislaatuisen matalaotsaista poliittista debattia olen seurannut vuoroin itkien, vuoroin pahoinvoiden ja vuoroin ärsyyntyen. Sen vuoksi traktorifoorumit olivatkin tervetullutta vaihtelua. Siellä ei juurikaan haukuttu ketään, juteltiin vain traktoreista ja niiden tuunaamisesta. Kolme eläköönhuutoa traktoreille! Eläköön! Eläköön! Eläköön!

(Ja pahoittelen kaikilta Valmet 502:n faneilta, että olen huono piirtämään traktoreita. Ehkä se on kuitenkin tunnistettavissa.)

En kyllä ihan äkkiseltään muista, että koskaan ennen olisin Suomessa ollut niin että olisi yhtä pitkäkestoisesti ollut yhtä tukala olo kuin nyt viimeisen puolitoista viikkoa. Intiassa ollessahan tietysti silloin monsuunikaudella ilmankosteus huiteli 98 prosentissa koko ajan, mutta että nyt Suomessakin. Helsingin Sanomissa tässä vähän aikaa sitten sanottiin, että ihmiselimistö tottuu ihmeellisiin säätiloihin aina kahdessa viikossa. Eli parin päivän päästä tämä alkaisi sitten tuntua luonnollisemmalta, ilmeisesti. Mutta pysyykö sää joskus Suomen kesässä samanlaisena kahta viikkoa? En muista sellaista vielä tapahtuneen.

No, olen kuitenkin aina pari tuntia päivässä onnistunut työskentelemään, joten tällaisen edes sain aikaan. Tarvitsisin kylmemmän ja kuivemman työhuoneen itselleni. Tai enemmän sopeutumisaikaa ihmeelliseen säähän.

Jos tuo Norjan lippu näyttää oudolta, se johtuu siitä että tarkistin lipun värityksen vasta sen jo väritettyäni. On vähän noloa olla erottamatta Pohjoismaiden lippuja toisistaan, mutta onneksi ehdin korjata virheen vielä jälkikäsittelyvaiheessa.