Viime syksynä eräs lukijoistani, joka esiintyy nimellä Anniina, jätti sivuilleni kommentin. Hän kertoi siinä lukeneensa kaikki siihen asti piirtämäni sarjakuvat yhdellä istumalla läpi, ja lukeneensa kommenttejakin, kunnes kyllästyi siihen että niissä jatkuvasti vain vähättelin ja haukuin itseäni ja sarjakuviani (linkki kommenttiin). Anniina ei tietenkään ole ainoa, joka minua on tästä kritisoinut, ja olenkin lopettanut sarjakuvieni järjestelmällisen haukkumisen jo pari-kolme vuotta sitten (vaikka niitä toki itse edelleen pääsääntöisesti vihaankin) — mutta Anniinan kommentti sai silloin minut käsikirjoittamaan tällaisen höpsön sarjakuvan, jossa kerrankin oikeasti paljastan oman parhauteni jota epätoivoisesti yritän kätkeä teeskentelemällä lahjatonta tumpeloa. Piirtämiseen meni vielä yhdeksän kuukautta lisää, mutta se on aika lyhyt aika minulla ideasta toteutukseen. Keskimäärin tuossa välissä taitaa kulua noin kaksi vuotta.
Olkoon tämä sarjakuva siis omistettu Anniinalle, kuka ikinä oletkin, missä ikinä oletkin, ja käyt täällä edelleen tai et. Haluan kiittää kommentistasi, sillä ilman sitä tätäkään sarjakuvaa ei olisi syntynyt.
Olen onnistunut tyrimään selkäni niin huonoon kuntoon, etten pysty istumaan kuin lyhyitä aikoja yhteen menoon. Tämä on ongelma sarjakuvien piirtämisen kanssa, etenkin kun minulla on paha taipumus aina työn keskeyttäessäni päätyä pitämään parin päivän tauko ennen kuin saan palattua sarjakuvan ääreen. Olen jo pitkään haaveillut sellaisesta työpöydästä, jonka äärellä voisi työskennellä (myös) seisaaltaan, mutta en ole vielä sellaista onnistunut itselleni hankkimaan. Pidän kuitenkin silmiäni auki.
Täällä ollaan yhä, hiljaisena seuraajana tosin 🙂 Oon kyllä aika otettu! Ei miulle ennen sarjakuvaa ole omistettu, ja vielä näin hienoa 🙂
Ah. Kiva että edelleen käyt. Onhan toki mukavampaa omistaa sarjakuvia jollekulle sellaiselle, joka joskus näkee omistuksen, ja on mukavampaa kiittää ihmistä inspiraatiosta, jos tämä näkee kiitoksen.