Pahoittelen. Julkaisin tämän puolen päivän ajan ilman tekstiä, ja teksti tuli vasta pitkälle sunnuntain puolella, mutta toivon ettei kukaan siitä liiaksi harmistunut. En ole varma, onko puolivalmiin sarjakuvan julkaiseminen tilapäisesti vain ärsyttävää, vai voisiko se myös toimia sellaisena lupaavana muistutuksena että olen kyllä sitä tekemässä ja se valmistuu pian, mutta nyt en ihan vielä ehdi. Harvatpa näitä kuitenkaan lukevat aina heti tuoreeltaan. Harvatpa näitä lukevat ylipäätään.

Tämä olisi saattanut olla hyvinkin ymmärrettävissä ilman tekstejäkin, ehkä tuota viimeistä kuvaa lukuunottamatta. Vaikka tuskinpa kenelläkään riittää mielenkiinto tällaisten kuva-arvoitusten setvimiseen.

Mitä amerikkalaiseen kulttuuri-imperialismiin tulee, niin näinpä vain minäkin kirjoitin pyhänpäiväsarjakuvan Halloweenista, enkä kynttilöiden sytyttämisestä hautausmaalle. Sanottakoon kuitenkin, että kävin kyllä hautausmaalla kääntymässä pyhäinpäivän iltana, ja se oli jokseenkin kauneinta mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Olisi se sarjakuvan ansainnut.

Pyydän anteeksi tuota homomiehen tekstaustapaa niiltä lukijoiltani, jotka valittavat joidenkin käsialojeni huonoa luettavuutta. Olen ottanut kritiikin vastaan ja aina kun käytän mahdollisesti vaikealukuisia käsialoja minä kyllä ajattelen teitä, älkää pelätkö. Pyrin kaikin tavoin siihen, että mahdollisessa vaikeudessaan ne kuitenkin olisivat parhaansa mukaan luettavissa.