Viikko sitten valittelin, kuinka minulla oli silloin huono piirtopäivä. No, suuntaus on jatkunut. Tänään piirtelin kolme tuntia uutta bonus-sarjakuvaa, kunnes totesin, että siitä ei tule mitään, heitin piirrustuksilla vesilintua ja aloin kaivamaan arkistojeni kätköstä jotain tänne pistettävää.

No, onnekseni hyvin nopeasti mieleeni putkahti tämä sesonkiin sopiva lautapeli, jonka piirsin muistaakseni vappuna 2002 Oulun kieltenopiskelijoiden ainejärjestölehteen, lähinnä koska silloinen kämppikseni sattui olemaan lehden päätoimittaja — tai oikeastaan kai suunnilleen ainoa toimittaja. Lehti ei siis ollut mikään oikea lehti, vain sellainen epämääräinen monisteläpyskä, jonka toimituksellinen taso hyväksyi jopa Reiman vappupelin sivuilleen.

On tätä peliä todistettavasti joku joskus pelannutkin, joskaan en voi luvata, että heillä olisi ollut hauskaa sitä pelatessaan.

Ehkä saan tässä jonain päivänä taas käsieni motoriikan toimimaan ja saan piirrettyä jotain hyvää ja kaunista tai edes siedettävää. Hauskaa vappua, vaikka sitä ennen tänne vielä yksi päivitys tuleekin. Se vain ei ole vappuaiheinen.