Vaihteeksi taas jotain erilaista. Vaikka koenkin olevani ensisijaisesti ja lähes ainoastaan kirjoittaja näitä sarjakuviani tehdessäni, niin joskus jokin naksahtaa päässäni ja huomaan käyttäväni tuntikausia ihan vain piirtämiseen.

Syytän ystävääni Raikua, jolle tämä sarjakuva olkoon täten omistettu. Raikulla on neuleblogi, joka on pääsääntöisesti aika tylsä, koska – no – se on neuleblogi. Ja minä en neulo (valitettavasti). Koska kuitenkin sieltä toisinaan sivulauseista saa selville mitä Raikulle kuuluu, ja siellä on kauniinvärisiä lähikuvia lankakeristä ja erilaisista ompeleista, niin sitä aina epäsäännöllisesti käyn kurkkaamassa.

Raiku oli kuitenkin vähän aikaa sitten ottanut kuvia omasta neulontanurkkauksestaan, ja haastoi siellä lukijoitaan (ensisijaisesti kai muita neuleblogaajia) paljastamaan omat nurkkauksensa. Tässä linkki.

Katselin siis Raikun kuvia, jotka näyttivät kuin jonkin sisustuslehden “kauneimmat olohuoneet surrealistisissa lähikuvissa” -kilpailun voittajakuvilta, ja luin kuinka Raiku väitti itseään sotkuisaksi ja epäjärjestelmälliseksi, joten ajattelin että ottaisin pari valokuvaa työpöydästäni ja sohvasta jolla viime aikoina olen sarjakuviani luonnostellut, ja lähettäisin ne Raikulle ja kertoisin hänelle miltä sotkuisuus oikeasti näyttää.

Mutta sitten tapahtui jotain. Heräsin kolme päivää myöhemmin transsista, yli 20 tuntia piirtäneenä, ja huomasin piirtäneeni kaikki ottamani valokuvat tietokoneella uusiksi (mukaan lukien yksi jota ei tässä ole). Olin myös piirtänyt kolme kasvokuvaa itsestäni. Kaiken tämän käytetyn ajan jälkeen jouduin keksimään niille sitten jotain käyttöä. Lauantaiaamuna kahdelta iltapäivällä yrittäessäni suihkussa herättää itseäni, yhtäkkiä keksin, että jos linkittäisin nämä kuvat halloweeniin, niin saattaisin saada bluffattua ihmiset pitämään tätäkin teosta ihan oikeutettuna sarjakuvana.

Tällainen oli tämän sarjakuvan syntytarina. Ensi viikolla luultavasti jotain tavanomaisempaa. Sellaista, jonka ensin kirjoitan ja sitten piirrän. Tai ainakin kirjoitan ja piirrän yhtä aikaa.