Ja näin Katvealue palaa jälleen toimintaan. Aloitan nyt tällaisella sarjakuvalla, jonka itse asiassa piirsin käytännössä täysin valmiiksi jo viime lokakuussa, ennen kuin lähdin talveksi Afrikkaan, mutta joka silloin kiireessä jäi skannaamatta, jälkikäsittelemättä ja julkaisematta. Tämä selittää siis sen, miksi olen siinä ottamassa rokotuksia jotka luonnollisesti itselleni otin jo ennen Tansaniaan lähtöäni.

Olen vihdoin saanut taas tietokoneen kasaan, skannerin toimimaan, ja oman pöydän piirtämistä varten, joten nyt ainoat esteet sarjakuvien säännölliseen tuottamiseen löytyvät enää pääni sisästä. Pyrin taas pääsemään yhden viikkopäivityksen tahtiin, mutta saapa taas nähdä miten se onnistuu. Se pään sisus tahtoo aina välillä olla vaihtelevasti perfektionistinen, saamaton tai muuten hajamielinen, ja näin pitkän tauon jälkeen tyhjän paperin kammokin on aika voimakas. Kuten hyvin huomaatte, enhän julkaissut uutta sarjakuvaa nytkään, tämä on viime lokakuulta.