Voin rehellisesti sanoa, että olen lievästi huolissani tulevan viikonlopun joulukalenteriluukkujen tasosta. Ellen nyt yhtäkkiä saa tempaistua jostain hihasta itselleni ylimääräistä aikaa, vaihtoehdot niiden piirtämiselle ovat joko yö (mutta ilman unta ne ovat myöskin aika huonoja), tai yritys huitaista jotain kasaan kahdessa tunnissa per sarjakuva. No, eiköhän jostain saa aikaa. Jos ei muuten, niin pitää vain jättää joku työvuoro pois. Sillä tokihan joulukalenteri on rahaa tärkeämpi. Ja johan minä olen tienannut parissa päivässä kirjoja myymällä… öö… miinus seitsemänkymmentä euroa…

Kaksi päivää kirjan tultua painosta on ensimmäisestä painoksesta varaamatta enää kolme kappaletta. Tietysti on mahdollista, että kaikki varanneet eivät lopulta kirjaansa osta, mutta yhtä kaikki, viimeisiä viedään. Koska olen selkeästi laskenut aika pahasti väärin sarjakuvateokseni kysynnän, toinen, laajempi painos tullaan tekemään mahdollisimman pian. Tarkoitus olisi tehdä toisen painoksen vaatimat pienet korjaukset jo tänään ja samalla kilpailuttaa Oulun digipainoja, jos joku toinen olisi vähän ammattitaitoisempi kuin tähän asti käyttämäni.

Kiitän kaikkia kirjan tilanneita. Laitan tähän mennessä postitse tilatut kirjat tänään postiin.