Tiedättekö, että tänään kello 19:47 Suomen aikaa aurinko kääntyy matkaltaan takaisin ja lähtee palaamaan pohjoista kohden. Se, jos mikä, on juhlan paikka. Tietysti sitten on aihetta juhlia vielä enemmän, kun se on jo palannut ja paistaa valoaan ja lämpöään meille Pohjolan onnettomille, mutta onhan tämäkin hyvä alku.

Yksi tavotteistani tämän kalenterin suhteen on ollut se, että sen piirtäminen pitää omalta osaltaan kaamosmasennustani loitolla — ja ainakin sen tämä on onnistunut tekemään. Kaiken muun toiminnan ja häsläyksen kanssa tämän aiheuttama lievä stressi on pitänyt minua vuodenaikaan nähden erinomaisesti liikkeellä. Ja lisäksi, koska kalenterin piirtäminen on pitänyt minut hereillä joka yö vähintään kolmeen saakka, olen onnistunut pitämään yöunenikin siedettävän pituisina. Tähän aikaan vuodesta joka tapauksessa herään aikaisintaan yhdeltätoista, joten nukkumaanmenoajan myöhäistäminen on parantanut vuorokausirytmiäni huomattavasti.

Hauskaa nimipäivää kaikille joilla on tänään nimipäivä.