Lueskelinpas taas ala-asteen kouluainevihkojani lävitse, ja täytyy sanoa, että kirjoittajana olen ollut parhaimmillani nimenomaan tuolloin kahdeksanvuotiaana. Aiemmat kirjoitukseni ovat täynnä itse keksittyjä sanoja, jotka eivät tarkoita yhtään mitään, ja kolmannelta luokalta lähtien kirjoitukseni ovat sivukaupalla venyviä tarinoita täynnä viittauksia juttuihin joita yhdeksänvuotias pikku-Kimmo on pitänyt huippujännittävinä. Toisin sanoen ne ovat aika puuduttavaa luettavaa. Mutta nämä talvella 1988 – 1989 kirjoitetut eepokset ovat aika oivaltavia ja kekseliäitä. En minä enää pysty näin hienoon tarinankerrontaan.

Aiemminhan olen samasta äidinkielenvihkosta piirtänyt sarjakuvaksi jo tarinan Eläinten XX kilpailut, joka tietysti täysin absurdissa surrealismissaan on huomattavasti kekseliäämpi ja hauskempi kertomus kuin tämä. Tämän pariin minut houkutteli kuitenkin ennen kaikkea sarjakuvassa jo valmiiksi ollut kuvitus, jonka nyt liitinkin heti sarjakuvan alkuun. Selvästi olin tahtonut, että tarinasta joskus vielä kehittäisin sarjakuvan. Vaikka sitten 25 vuotta myöhemmin.