Tämän sarjakuvan kolme ensimmäistä kuvaa ovat ensimmäiset kuvat, jotka tämänvuotista joulukalenteria varten tein. En ole varma, mutta saatoin piirtää ne jopa lokakuun puolella. Joka tapauksessa totesin, että vaikka kuvat olivatkin kesäisiä, oli aivan liian aikaista joulukalenterin piirtämiseen, ja piirrokset jäivät vielä moneksi viikoksi pöydän kulmalle hautumaan. Siitä siis tämä sarjakuva kertoo. Oli tämä myös ensimmäisiä sarjakuvia joiden piirrostyön sain valmiiksi asti.

Kuten kaikki Raikun neuleblogin kautta joulukalenterini löytäneet tunnistanevat, ja Raiku itsekin, kaksi niistä Raikun julkaisemista ennakkovilkaisuista joulukalenteriini oli lähtöisin tästä sarjakuvasta. Se viimeinen vielä julkaisematon kuva tulee sitten 15. päivä, että siihen asti voitte vielä arvailla mihin se liittyy.

Muutama päivä sitten mainitsin ohimennen, että Katvealueella on kaksi sarjakuvaa, joista aidosti ja oikeasti pidän, ja olen ehkä jopa hieman ylpeä. Jätin sen lyhyen listan silloin kesken, joten ehkä nyt olisi hyvä aika paljastaa se toinenkin. Se jonka jo kerroin oli Sadistiset jumalat, ja se toinen — nyt kun sarjakuvassani ruskajoulun ja Keski-Euroopan mainitsin — Joyeux Noël! Kaksi vuotta sitten Ranskassa piirtämäni joulusarjakuva, joka ansiokkaasti yhdistää päätä nuolevan kissan, ruskan ja jouluaaton.

Viisitoista. Vastustakaa korruptiota. Juhlikaa Tanganyikan itsenäisyyttä.