Sarjakuvan linnut ovat sinitiaisia. Sinitiaiset ovat luonnossa kovinkin nättejä pikkulintuja, siroja ja kirkkaanvärisiä, mutta minun piirtämänäni ne ovat tuollaisia epämuodostuneita mölliköitä. Semmoista se on. Suosittelen kuitenkin käymään katsomassa sinitiaisia luonnossa. Ne ovat söpöjä.

Melkein yhtä söpöjä kuin kissat, ja haluankin tässä sanoa, että kissat ovat ihania eläimiä, vaikka sinitiaiset ehkä ovatkin eri mieltä.

Olen yrittänyt opetella tunnistamaan lintuja kevään aikana, kun suljetussa yhteiskunnassa ei juuri muutakaan tekemistä löydy, ja olen oppinut tunnistamaan ainakin sinitiaisen.

Valitettavasti vain koronaviruksen aikaansaama yhteiskunnan sulkeminen on ollut mielenterveydelleni erittäin tuhoisaa, ja tätäkin sarjakuvaa olen piirtänyt yli kuukauden, aina tunnin silloin, toisen tällöin, aina niinä lyhyinä hetkinä kun olen piirtämiseen (tai ylipäätään mihinkään) pystynyt.

Seuraava sarjakuva siis taas heti kun pystyn.