Minulla on viime aikoina ollut taas tahmeaa uusia tarinoita kehitellessä — mutta onneksi minulla ei ollut sellaista ongelmaa 30 vuotta sitten. Tämä jännittävä seikkailu vaaraan joutuneesta pupusta on selkeä jatko-osa jo aiemmin sarjakuvaksi piirtämälleni Eläinten XX kilpailut -eepokselle.

Täytyy kuitenkin sanoa, että jänis, joka juoksee sata metriä viidessätoista sekunnissa ei ole mitenkään erityisen nopea jänis. Nopealla googlauksella selviää, että aika tavallisenkin jäniksen pitäisi pystyä juoksemaan sata metriä noin seitsemään sekuntiin. Eikä sata metriä viiteentoista sekuntiin taitaisi oikeuttaa ihmistenkään olympialaisissa vielä kisapaikkaa, ei edes lähelle.

No, pikku-Kimmo on taitanut tätä kirjoittaessaan olla vielä aika tietämätön nettihakujen ihmemaasta. Ehkäpä juuri siksi olen silloin kirjoittanut niin nopeasti. En ole jäänyt tarkistamaan joka ainoaa faktaa, toisin kuin nykyään.