Aprillia, aprillia! En minä oikeasti mitään siivoa. Minä surffaan Wikipediassa lukemassa satunnaisia artikkeleja erinäisistä televisio-ohjelmista, elokuvista, Kekkosesta ja kristillisen kirkon historiallisesta suhteesta kasvissyöntiin. Lisäksi käyn YouTubessa katselemassa kissavideoita.

Mutta tosiasia on, että viime aikoina minulla on ollut vaikeuksia saada itseäni istutettua piirustuspaperin ääreen. Osittain se on johtunut siitä, että olen käyttänyt luovaa energiaani viime aikoina muihin projekteihin, osittain siitä, että verenpaineeni on ollut niin alhainen etten ole juuri voinut tehdä muuta kuin lojua sängyllä jalat ylöspäin seinää vasten.

Ikkunoistani kuitenkin nyt näkee jopa ihan läpi. Aika siistiä.

Ja hei! On kevät! Jippii jee jee jippiaiee! Nyt on jo valoisaa, kohta ehkä lämmintäkin! Huraa!