Aurinko pilkisti taas esille, joten keväisessä energiapuuskassa pidin kokonaisvaltaisen siivouspäivän. Jynssäsin kaikkia niitä kotini soppia, joihin en yleensä koske pitkällä tikullakaan (koska ne ovat niin likaisia). Ja sitten kun sain työstä ainakin jo kolmasosan valmiiksi, istahdin ja piirsin aihetta sivuavan sarjakuvan.
Sillä miksi minäkään olisin siivonnut loppuun asti? Jos luonani joku ehkä joskus käykin, niin ainakaan täällä ei käy ketään kurkkimassa sängyn alle, uunintaustasta puhumattakaan.
Tai, no, jos huomennakin paistaa aurinko, niin ehkä sitten siivoan loppuun asti. Ainakin sen sängynalusen.
Kellot siirtyivät taas. Joka vuosi on ainakin kaksi päivää, jolloin minun on vaikeaa uskoa ihmiskunnan järkevyyteen.
