Olin viikonlopun sairaana. Minulle nousi korkeahko kuume ilman mitään muita oireita, mikä oli oudohkoa, mutta lojuin sitten sängyllä katsellen Areenalta Hercule Poiroteja — ja kuten niin usein flunssaisena, pistin dvd-kokoelmastani klassisia Hollywood-musikaaleja pyörimään.
Mutta miten Singing in the Rain selittää tämän sarjakuvan ihmisvihaa? En ymmärrä. Ei varmaan mitenkään. Ehkä tämä ihmisviha johtuu kuumeisesta alavireestä, tai ihan vain syksyisestä pimenemisestä. Tai sitten ihan rehellisesti siitä, että minun mielestäni nämä netin “rage comicsit” ovat kamalaa sontaa ja ne saavat minut ärtyneeksi. En pystynyt tähän sarjakuvaan edes laittamaan sitä meemisarjakuvien kuvista tunnetuinta, trollfacea, koska — ei, se vain on liian vastenmielinen, sekä piirroksena itsenään että edustamiltaan arvoilta.
Periaatteessahan tietysti on hienoa, että on olemassa tällainen meemi, jonka avulla sellaisetkin ihmiset, jotka eivät lainkaan osaa piirtää, voivat tuottaa ainakin alakulttuurissaan lukukelpoista sarjakuvaa — mutta valitettavasti suurin osa näistä sarjakuvatuotteista on myös selkeästi kirjoitustaidottomien ihmisten tuottamia. Joka toisesta tarinasta ei saa edes selvää mitä siinä on tapahtuvinaan, ja hyviä on ehkä optimistisesti arvioituna yksi sadasta. Tätä tietysti vielä pahentaa se, että meemin parhaimmistoonkin olennaisesti kuuluu tahallisesti huono kieli ja kömpelö rytmitys — ei siksi että siinä olisi mitään järkeä tai hauskuutta, vaan siksi että se nyt vain kuuluu tähän meemiin.
Mutta tietysti, mikäli haluaisin optimoida sarjakuviin käyttämäni ajan, ja maksimoida lukijat suhteessa käytettyyn aikaan, tämä meemi olisi varmasti harkitsemisen arvoinen ilmaisutapa.
