Kirjoitin tämän ennen kuin tiesin, että YLE järjesti televisiossa susi-aiheisen idiootti-inttämistuokion. Tämä sarjakuva ei kuitenkaan liity siihen mitenkään. Eli ei kannata yrittää tulkita tästä mielipidettä petokeskusteluun. Olisi minulla varastossa myös poliittinen susiaiheinen sarjakuva, mutta se ei ole tämä. Mutta ehkäpä senkin joskus vielä teen, ainakin lähimmän kymmenen vuoden aikana.

Ennemmin kuin kannanottona susikeskusteluun, tämä onkin epätoivoisen wannabe-feministin hätähuuto hänen huomattuaan, että koko Katvealueella on vain pari-kolme sarjakuvaa, jotka läpäisevät Bechdelin testin (wikipedia). Niinpä halusin piirtää sarjakuvan, jossa on ainoastaan keskustelevia naisia — tai ainakin, mitä ne on, uuhia. Tosin sitten ymmärsin, että jos tuo sarjakuvan susi on uros, niin sitten tämäkään ei välttämättä testiä läpäise.

Ja tietysti, mikäli käytetään testin laajennettua versiota, jossa naisten täytyisi olla vieläpä nimettyjä, niin sitten Katvealueella ei ole minkäänlaista mahdollisuutta läpäistä testiä. Sillä eipä täällä taida olla yhtään sellaista miehistäkään kertovaa sarjakuvaa, jossa olisi vähintään kaksi nimettyä hahmoa (Kimmon lisäksi), jotka keskustelevat keskenään. Äkkiä tulee ylipäätään mieleeni ainoastaan yksi sarjakuva, jossa olisi vähintään kaksi nimellistä hahmoa. Mutta siinä sarjakuvassa kukaan ei puhu keskenään.