Vaihteeksi taas jotain erilaista. Vaikka koenkin olevani ensisijaisesti ja lähes ainoastaan kirjoittaja näitä sarjakuviani tehdessäni, niin joskus jokin naksahtaa päässäni ja huomaan käyttäväni tuntikausia ihan vain piirtämiseen.
Syytän ystävääni Raikua, jolle tämä sarjakuva olkoon täten omistettu. Raikulla on neuleblogi, joka on pääsääntöisesti aika tylsä, koska – no – se on neuleblogi. Ja minä en neulo (valitettavasti). Koska kuitenkin sieltä toisinaan sivulauseista saa selville mitä Raikulle kuuluu, ja siellä on kauniinvärisiä lähikuvia lankakeristä ja erilaisista ompeleista, niin sitä aina epäsäännöllisesti käyn kurkkaamassa.
Raiku oli kuitenkin vähän aikaa sitten ottanut kuvia omasta neulontanurkkauksestaan, ja haastoi siellä lukijoitaan (ensisijaisesti kai muita neuleblogaajia) paljastamaan omat nurkkauksensa. Tässä linkki.
Katselin siis Raikun kuvia, jotka näyttivät kuin jonkin sisustuslehden “kauneimmat olohuoneet surrealistisissa lähikuvissa” -kilpailun voittajakuvilta, ja luin kuinka Raiku väitti itseään sotkuisaksi ja epäjärjestelmälliseksi, joten ajattelin että ottaisin pari valokuvaa työpöydästäni ja sohvasta jolla viime aikoina olen sarjakuviani luonnostellut, ja lähettäisin ne Raikulle ja kertoisin hänelle miltä sotkuisuus oikeasti näyttää.
Mutta sitten tapahtui jotain. Heräsin kolme päivää myöhemmin transsista, yli 20 tuntia piirtäneenä, ja huomasin piirtäneeni kaikki ottamani valokuvat tietokoneella uusiksi (mukaan lukien yksi jota ei tässä ole). Olin myös piirtänyt kolme kasvokuvaa itsestäni. Kaiken tämän käytetyn ajan jälkeen jouduin keksimään niille sitten jotain käyttöä. Lauantaiaamuna kahdelta iltapäivällä yrittäessäni suihkussa herättää itseäni, yhtäkkiä keksin, että jos linkittäisin nämä kuvat halloweeniin, niin saattaisin saada bluffattua ihmiset pitämään tätäkin teosta ihan oikeutettuna sarjakuvana.
Tällainen oli tämän sarjakuvan syntytarina. Ensi viikolla luultavasti jotain tavanomaisempaa. Sellaista, jonka ensin kirjoitan ja sitten piirrän. Tai ainakin kirjoitan ja piirrän yhtä aikaa.
Aww, oot sulonen :3
Kas. Mollaamista ja jonkin asteen syyllistämistä tiiiviissä pakkauksessa. “Raikulla on neuleblogi, joka on pääsääntöisesti aika tylsä” ja “Koska kuitenkin sieltä toisinaan sivulauseista saa selville mitä Raikulle kuuluu”. Okei, okei, pitää soitella ehkä aina joskus.
Kyllä minä muuten kirjoitin siinä tekstissä vähän ennen varsinaista haastetta, että kiinnostaa tietää, miltä muiden neulomis- tai yleensäkin harrastuspisteissä näyttää. Oletan vain, että suurin osa blogiani lukevista ihmisistä harrastaa neulomista… jostain olen tällaisen kumman kuvitelman omaksunut. Mutta kävi mielessä, että jos joukossa on jotain sattumanvaraisia ihan muita asioita harrastavia tyyppejä, niin kyllä mä haluan niidenkin kaikki asiat julkisuuteen ja kirkkaaseen päivänvaloon.
Seuraavaksi minä voisin valokuvaamisen sijasta kans piirtää, miltä minun neulomispisteessä tai yleensä kotona näyttää, ja se vasta hirveää katsottavaa olisikin. Piirtäminen on mun vahvuuslaji.
Sinulla on liian pieni asunto. Silloin, kun on luomisbuumi, silloin ei muista ajatella muuta kuin sitä, mitä tekee, ja silloin kaikki on hujan hajan. Menee syömäänkin vähän kuin zombina, eikä ole väliä, onko perunat loppuun asti keitettyjä, niitä vain haukkailee ja ajattelee vain sitä, mikä on
kesken. Ja jos joku kysyy, vastaa : “Joo, joo” tai “Yyymp”. Jos olisi yksi huone, työhuone, kaaokselle.
Raiku, huomasin kyllä, että mainitsit muutkin harrastuspisteet. Rohkenen kuitenkin epäillä, että et ajatellut minua sitä kirjoittaessasi. Mutta ei siinä mitään, osallistuin haasteeseesi silti. Ja olet epäilyksettä huomattavasti parempi piirtäjä kuin minä ompelija.
Ja äidille, salanimeltään “Arja”, sanottakoon, että vaikka asuntoni sotkuisuus suurelta osin kyllä johtuu siitä, että minulla on liian vähän säilytystilaa roinalleni, niin “luomisbuumilla” tätä ei sinänsä voi selittää. Syyttäisin ennemminkin geeniperimääni: Isältä perittyä taipumusta kasata tavaroita joka paikkaan pinoihin, ja äidiltä perittyä taipumusta hajamielisesti kuljetella tavaroita satunnaisesti paikasta toiseen. Kun nämä kaksi pahaa tapaa yhdistyvät, jälki on odotettavasti katastrofaalinen.
Ja NoAmor, kiitän. Olen melko varma, ettei kukaan ole minua suloiseksi kutsunut ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen.
Jossain, (ei mitenkään voi muistaa missä), oli linkki sarjakuviisi, ja sitten into piukeana luinkin ne yhdellä rykäyksellä kaikki läpi. No lähes kaikki, pari aika pakattua ja väritöntä sarjakuvaa skippasin. En edes huomannut sitä ettet ollut värittänyt kaikissa kuvissa kenkiö ja sukkia ennen kun sen kerroit, enkä myöskään ymmärtänyt, näin ihmisenä jolla piirtäminen ei ole kehittynyt siitä kun olin seitsemän, miksi haukuit joitakin sarjakuviasi.
Hämmästyin siitä kuinka paljon käytät aikaa sarjakuviesi tekoon, ei siksi että ne olisivat todella rumia, vaan siksi että niissä ei kuitenkaan ole sarjakuville tyypilliseen tapaan paljon viivoja. Mutta sitten muistin ystäviäni jotka ovat hyviä piirtämään ja tajusin että hyvät piirtäjät ovat aina perfektionisteja (ja varmaa juuri siksi hyviä), ja siksi aikaa kuluu paljon.
Luin suuren osan kommenteistasikin, mutta sitten väsyin kun tunnuit aina vaan haukkuvan itseäsi. Minusta se on täysin turhaa, postaustahtisi on se mikä on, turha sitä on surkutella. Postaustahtisi selittää myös luultavasti sen miksi sivuilla ei ole useampia seuraajia.
Pidin kovasti haukkumastasi pölynimurikauppias sarjakuvasta ilman tekstejä ja molemmista kalentereista ja kaikista mihin olet piirtänyt itsesi ilmaisemassa mielipidettä. Pidän myös tästä koska tämä on selkeä ja tyystin erilainen. Sottapyttyny toverina haluan kertoa, että huoneesihan on todella siisti, ei edes ruo’antähteitä lojumassa 🙂
Anniina, kiva että luit sarjakuvani, vielä kivempi että niistä pidit (ainakin joistain), ja ehdottomasti kaikista kivin että vieläpä jätit tänne pitkän kommentin, oikeasti palautetta antaen. Joka ainoa saamani palaute lisää motivaatiotani piirtää ja kirjoittaa näitä jatkossakin.
Joo, minulla oli pari vuotta sitten vaihe, jolloin taisin suurimmassa osassa kommenteista lähinnä haukkua itseäni. Se oli varmasti ärsyttävää, ja haluan pyytää anteeksi kaikilta jotka niitä ovat joutuneet lukemaan. Mutta en ole sitä enää tehnyt ainakaan pariin vuoteen (tarkistin), koska moni muukin minulle siitä valitti. Ja koska aloin lukemaan itsekin vanhoja kommenttejani ja se jatkuva kitinä ärsytti minuakin. Lisäksi olin tietysti silloin keskivaikeasti masentunut, joka sekin saattoi vaikuttaa asiaan.
Olen itsekin ihmetellyt aina, mihin ihmeeseen se kaikki aika menee minkä sarjakuviini käytän, enkä osaa oikein sanoa. Mutta sen voin kuitenkin sanoa, että huomaan heti eron sellaisen sarjakuvan kanssa, johon olen käyttänyt neljä tuntia, ja sellaisen kanssa johon olen käyttänyt kahdeksan. Joka ainoa minuutti jonka työn parissa vietän, tekee jäljestä parempaa. Kaikissa työvaiheissa. Ehkä skannaus poisluettuna.
Mutta kiitos kommentistasi. Pääsit sillä henkilökohtaiseen ‘maailmankaikkeuden ihanimmat ihmiset’ -listaani ainakin kolmensadan parhaan joukkoon. Ja se on aika hyvin se, ottaen huomioon maailmankaikkeuden asukasluvun.