Ihan vain ettei kenellekään tulisi viimeviikkoisen sarjakuvan perusteella sellainen kuva, että minulla olisi minkäänlaisia sympatioita perussuomalaisia kohtaan, niin pistetään nyt tähän tällainen sarjakuva, jossa kuvaan omia ajatuksiani viimeisimmän Suomeen paluuni jälkeen.

Piirsin tämän sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, mutten viitsinyt ruveta enää aamukolmelta skannaamaan äänekkäällä printterilläni ja herättää koko taloa sillä. Ja sitten maanantaiaamuna heräsin kuumeisena ja flunssahoureisena, joten meni iltaan ennen kuin sain tämän valmiiksi. Pahoittelen.