Alun perin halusin piirtää ja värittää sarjakuvan formulat mahdollisimman oikean näköisiksi, koska ajattelin että mahdollisimman realistisen näköinen formula seisomassa arabesque-asennossa olisi visuaalisesti hauska — mutta ei se toiminut. Tai ainakaan en osannut saada sitä toimimaan. Päätin sitten ihan suosiolla piirtää tällaisia tyyliini paremmin sopivia pyöreitä höpöformuloita.

Huomasin siinä samalla kuitenkin myös, että nykypäivän formula-autot ovat aika käsittämättömän rumia vehkeitä. Muodot ovat oudosti viksallaan, ja myös niiden väritys on täysin käsittämätön. Tämä tuli minulle yllätyksenä, sillä vaikka formulamaailmaa jonkin verran seuraankin, olen seurannut sitä lähinnä vain sanomalehtien ja nettiuutisten kautta viimeiset viisitoista vuotta. Ja ainakin muistoissani 90-luvun formulat ovat paljon nykyisiä kauniimpia.

Äh. Perfektionismini nostaa taas päätään. Haluaisin vielä kerran muuttaa kuvien järjestystä ja kirjoittaa osan tekstistä uusiksi. En tee. Olkoon.

Tätä kirjoittaessani huoneeni haisee sipulille. Erillinen keittiö olisi toisaalta ihan hyvä asia.