Katvealueen ensimmäinen visiitti liikkuvan kuvan – ja äänen – maailmassa on tässä alapuolella. Kevätpäivän tasauksen kunniaksi 2015, on pohjoisen eläinten aika pitää bileet! Mikäli video ei syystä tai toisesta tässä alla näy, tässä on linkki videoon YouTubessa.

Kun aloitin tämän tekemisen pari viikkoa sitten, asetin takarajaksi maanantain, 23. maaliskuuta, ja nyt ollaan jo keskiviikossa 25. päivä. Joten annetaan videon suosiolla olla höpsöllä tavalla keskeneräinen. Haluaisin vielä parikymmentä tuntia käyttää, paitsi kuvituksen ja rytmityksen hiomiseen, myös musiikin viimeistelyyn. Soittelin Jääkarhuhumpan musiikin parissa tunnissa GarageBandillä ihan vain placeholderiksi videota varten, antamaan suuntaa mitä ajattelin tehdä. Koko ajan haaveilin että ehtisin siistiä sen jossain välissä, mutta aika ei nyt ole riittänyt. Tosin sitä edestakaisin puolitoista viikkoa kuunnelleena alan olla jo aika tottunut siihen.

Video on joka tapauksessa harjoittelukappale, rakennettu ohjelmilla, joita en ole juurikaan koskaan ennen käyttänyt. Arviolta 50 tuntia olen siihen nyt käyttänyt, joskin tästä ajasta suuri osa on mennyt uusien ohjelmien opetteluun eikä niinkään varsinaiseen luovaan työhön. Ja tietysti 10 tuntia vielä huonojen ohjelmien käsittämättömän logiikan kanssa tappeluun, ja siihen, että jostain syystä musiikin synkronointi piti tehdä kymmeneen kertaan uusiksi ja uusiksi, kun ohjelmat joka vaiheessa halusi sen hukata.

Mutta hei, kivaa oli. Nyt se on riittävän valmis. Nyt voi taas nukkua ja syödä.