Pitkästä aikaa tällainen filosofis-uskonnollinen avautuminen. Tiedän, että Katvealueen lukijoissa näillekin on ollut ystävänsä, mutta useimmiten näiden ongelma on siinä, että nämä toimisivat kaikin tavoin paremmin ihan vain kirjallisina esseinä (ja tämäkin teksti tässä on p-i-t-k-ä, pahoittelen). Sinänsä Jeesuksen ikonografia on aihe, joka on kiinnostanut minua viimeistään siitä asti, kun aikoinani taidehistorian opinnot aloitin, joten tästä saisin kirjoitettua pitkähkönkin esseen. Tämäkin nyt syntyi lähinnä, kun olin jo muutenkin useampia tunteja aiheen parissa netissä pyörinyt, ja ajattelin käyttää syntyneitä ajatuksiani johonkin.

Mutta jos yhden asian opitte tästä sarjakuvasta, niin olkoon se tämä: Älkää koskaan, älkää ikinä, älkää missään tapauksessa, menkö sinne netin osaan, jossa Yhdysvaltain kristillinen oikeisto julistaa näkemyksiään. Minun yleinen suhtautumiseni uskontoihin on positiivinen, ja pidän niiden olemassaolosta, mutta toisinaan minuun iskee vahva epäusko. Eikä pelkästään uskonnollisuutta kohtaan, vaan myös ihmiskuntaa itseään.

Ymmärrän tietysti, miksi Jeesuksen ulkonäköä nykyään pidetään ongelmallisempana kuin aiemmin. Sarjakuvassani tarjoamani ajatus Jeesuksen ihonväristä samaistumiskohteena ei nykyään enää päde yhtä hyvin kuin aiemmin, kun rodut ovat sekoittuneet, ja täällä kalpeimmista kalpeimmassa Pohjolassakin asuu nykyään kristittyjä joka puolelta maailmaa. Mutta peräänkuulutankin ihmisiltä jonkinlaista alkeellista ikonografian ymmärtämistä: Ei se, että Jeesukselle piirretään aina parta, tarkoita, että Jeesuksella olisi ollut partaa, eikä se, että alkukristillisissä taideteoksissa Jeesus piirrettiin aina heiluttamaan taikasauvaa tarkoita sitä, että Jeesuksella oikeasti olisi ollut taikasauva mukanaan. Eikä se myöskään tarkoita sitä, että Jeesuksella ei olisi ollut partaa ja taikasauvaa, mutta ei se ole olennaistakaan.

Sarjakuvassa olevat taideteokset, tai niiden osat, kaikki haettu netistä:

Ensin luotettavat ja itsestäänselvät:

Michelangelo, Viimeinen tuomio, yksityiskohta, 1541
Albert Edelfelt, Kristus ja Mataleena, 1890
Warner Sallman, Jeesuksen pää, 1941
Pieter Brueghel vanhempi, Tie Golgatalle, 1564
Johannes Kastaja kastaa Jeesuksen, yksityiskohta, kattomosaiikki, Ravenna, Areiolainen kastekappeli, 500-luku

Sitten epäilyttävämmät:

Etiopialainen Jeesus, 1700-luku. (Kuva Wikipediasta, lähdettä ei merkitty tarkemmin, enkä alkuperäistä kuvaa nopeasti onnistunut paikallistamaan. Ei kuitenkaan äkkiseltään mitään syytä epäillä kuvan etiopialaisuutta tai että se esittää Jeesusta. Kuvahakujen perusteella se näyttää hyvin tyypilliseltä etiopialaiselta uskonnolliselta taiteelta.)

Jeesus muuttaa vettä viiniksi, reliefi. (En löydä kuvalle luotettavaa lähdettä, ainoa löytämäni vuosi äkkiseltään jokseenkin epäuskottava (800-luku). Ikonografia taikasauvoineen on kuitenkin varhaiskristilliselle taiteelle tyypillinen, ja kuvattu tapahtuma on itsestäänselvä. Näitä on vaikkapa Vatikaanin museo täynnä. Valitettavasti en ole siitä osastosta jaksanut valokuvia itselleni ottaa, että voisin käyttää omiani.)

Ja sitten suoraan valheelliset:

(Tummaihoinen) Jeesus, mosaiikki, 500-luku

Suurin osa netistä väittää kuvan olevan “vanhin tunnettu kuva Jeesuksesta”, tai ainakin “yhden vanhimmista”, mikä on tietenkin älytöntä hölynpölyä — jo Jeesuksen parta sijoittaa sen aika myöhäiseen vaiheeseen kirkkotaiteessa. Tosiasiassa netistä ei löydy yhtään luotettavaa lähdettä edes teoksen aitoudesta, ja mitä enemmän nettiä selaan, sitä enemmän minulla on syytä sitä epäillä. Teosta käytetään lähinnä erinäisillä “Jeesus oli oikeasti musta” -propagandasivuilla, jotka ovat toinen toistaan syvemmällä hatusta tempaistujen salaliittoreorioiden suossa.

Ja lopulta, tunnin googlauksen jälkeen, paikallistan teoksen. Se löytyy Roomasta, Santi Cosma e Damiano -kirkosta, rakennettu vuonna 527. Ihan Rooman keskustassa, Forum Romanumilla näemmä, mutta vaikka ohi olen kymmeniä kertoja kulkenut, sisällä en ole käynyt. Muiden netistä löytämieni valokuvien mukaan alkuperäisessä maalauksessa Jeesuksen ihonväri on huomattavasti vaaleampi — tummempi kyllä kuin nykyisin täällä Pohjolassa totuttua, mutta lähinnä sellainen pohjoisafrikkalainen tai arabi. Joskin on tietysti vaikea sanoa, minkävärinen hahmo on 1500 vuotta sitten ollut. Yhtä kaikki, selkeästi kuva ei esitä sitä, mitä internet väittää sen esittävän.

Jätän kuvan kuitenkin sarjakuvaan, koska valheellisena nettijuoruna se on erinomainen esimerkki juuri siitä, mistä sarjakuvani lähtee liikkeelle. Ja sarjakuvan argumenttiinhan tämä ei vaikuta: Jeesus on perinteisesti, ja vielä nykyäänkin, useimmiten maalattu paikallisen näköiseksi. Mustia Jeesuksia olen kyllä afrikkalaisten kirkkojen seinillä nähnyt, ja Intiassa Jeesus, jos nyt ei näytä varsinaisesti intialaiselta, niin näyttää usein aika vahvasti hindulaiselta jumalankuvalta. Paikallisuus vaikuttaa.

Ja jos joku on lukenut tänne asti, niin tuo sarjakuvan Brueghelin maalaus on valittu tietoisena viittauksena Lech Majewskin huippumielenkiintoiseen — joskaan ei välttämättä erityisen hyvään — elokuvaan The Mill and the Cross (2011). Se on ihan vain elokuvallistettu kuvaelma kyseisestä maalauksesta, ilman juonta tai mitään varsinaista sisältöä. Mielenkiintoista on myös se, että aivan kuten maalauskin, se on 1500-luvun Flanderiin sijoitettu elokuva Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Jos elokuvan jotenkin saa jostain käsiinsä, ja raskas taide-elokuva ja taidehistoria kiinnostaa, suosittelen lämpimästi.

Muhammed-kalligrafia on napattu islamilaiseen kalligrafiaan erikoistunelta sivustosta (jonka hukkasin ja jota en osaa enää löytää). En osaa Arabiaa, joten en ole varma, mitä kirjoituksessa oleva teksti tarkalleen sanoo. Oletan sen kuitenkin sanovan “siunatkoon Jumala häntä ja suokoon hänelle rauhan”, tai jotain vastaavaa. Niin niissä käsittääkseni yleensä lukee. Jos siinä lukee jotain, mitä siinä ei pitäisi lukea, niin kertokaa toki minulle, ja vaihdan kuvan.