Tiernapojat on kyllä jokseenkin härö näytelmä. Se kulkee kuin pikkulasten leikit: Polvistu! Enkä polvistu, kun tuo toinen! Eikä kun sinä, tai saat turpaasi! Okei! Ja sitten kaikki laulavat lällätyslaulua. Läl läl lää, kumarruit!

Tein useita Google-hakuja tuon tiernapoikien rasistisuuden perään, ja kaiveltuani muutamia kertoja kolmannellekymmenennelle hakusivulle asti, olin löytänyt kymmenkunta tekstiä, joissa aihetta käsiteltiin. Yksi niistä oli ihan oikea kummallisen ihmisen huolestunut tilitys näytelmän rasistisuudesta, kaikki loput olivat äärioikeiston vihanpumppausta siitä kuinka “kohta meiltä kielletään tiernapojatkin rasistisena!!!11!11!!!11!!!11!”. Lisäksi löysin joitain fanaattisten ateistien vuodatuksia, jotka halusivat että tiernapojat pitäisi kieltää sen uskonnollisen sisällön vuoksi. Joka tapauksessa, kannasta riippumatta, kaikki oli sellaista Kansanradio-tyyppistä persoonallisuushäiriöistä kitinää, että voin melko huoletta sanoa, että kenelläkään täysjärkisellä aihe ei ole vielä käynyt mielessäkään — ainakaan enemmän kuin ohimennen.

Mitä muuta? Hauskaa Lucian päivää, etenkin kulttuuriministeri Paavo Arhimäelle, joka täyttää tänään 36 vuotta! Paljon onnea, Paavo, ja mikäli koskaan tänne päädyt, niin sarjakuvatkin ovat kulttuuria ja apuraha olisi ihan kiva. Eiks jeh?

Yksitoista. Oletteko huomanneet, että kirjoitan tänne joka päivä numeron, joka on aina yhdellä pienempi kuin edellisenä päivänä? Ja sarjakuvan yläreunassa on numero, joka on joka päivä yhdellä isompi kuin edellisenä päivänä. Ristiriitaista. Ei ole hyvä sarjakuvasivusto tämä, johdonmukaisuus puuttuu.