Ja näin saa alkunsa Katvealueen kahdeksas joulukalenteri, vuosimallia 2025. Tällä kertaa joulukalenteri palaa osin juurilleen, ja sisältää irrallisia joulutarinoita, mutta palaamme aina välillä myös seuraamaan tämän sarjakuvan joulupakettien kuukautta säkissään.
Koska minulla ei valitettavasti ole mahdollisuutta piirtää kokonaista joulukalenteria tässä kuussa – ei, vaikka aloitinkin jo kaksi viikkoa sitten ja osa luukuista onkin vain puhekuplia samanlaisina toistuvissa piirroksissa – joulukalenteri tulee sisältämään jonkin verran myös uusintoja. Tällä kertaa ajattelin, että voisin julkaista joitain vanhoja sarjakuviani uusintana myös täällä Katvealue.comin puolellakin, joten nekin lukijani, jotka tätä täältä seuraavat, pystyvät niitä lukemaan sukeltamatta arkistojen kätköihin. Saatan joskus myöhemmin sitten poistaa ne tästä näkyviltä, niin, että jäljelle jäävät vain uudet sarjakuvat, mutta se on päätös, jonka tulen tekemään sitten joskus tulevaisuudessa.
Mutta hauskaa joulunodotusta kaikille, luitte joulukalenteriani tai ette!



