Ja ihan vain varmuuden vuoksi yksi uusinta vuodelta 2012. Näin saan varmistettua, että jokaiselle päivälle tulee joulukalenteriluukku. Ja mikäli ehdin saada kaikki aloittamani sarjakuvat vielä piirrettyä, niin sen ylijäävän voi sitten julkaista vaikka ensi jouluna tai jotain.
Tästä on nyt leikattu pois sarjakuvan alkuperäinen lopetus, jossa oli pitkähkö lainaus Dickensin joulukertomuksen lopusta. Siinä oli hyvä idea, mutta toteutus ei toiminut ei yhtään. Osittain siksi, että tekstilainaus oli niin pitkä.
Toki olisin voinut tänne nettiin ottaa ja vain kopioida sen alkuperäisen sarjakuvan, jossa ei ole noita isoja valkoisia välejä kuvien välissä, mutta yritetään nyt pitää niin, että joulukalenteri olisi edes suurimmaksi osaksi sama täällä ja Instagramissa.
Joulu on jo niin lähellä, että päivä alkaa kakkosella. Ihan kohta se on jo täällä.



