Kun kymmenen vuotta sitten piirsin ensimmäistä joulukalenteriani Katvealueelle, sielläkin oli luukku himmelille. Koko luukun ainoa idea oli oikeastaan se, että himmeleitä on puuduttavan raskasta piirtää, ja niin kaunis kuin himmeli onkin, sen piirtäminen on tylsää. Tähän sarjakuvaan piirsin kaikki himmelit suosiolla läpi kuvista, jotka hain Googlen kuvahaulla, mutta siitä huolimatta se oli tylsintä mahdollista, puhtaan mekaanista piirtämistä. Sinänsä kyllä ihan hyvää tekemistä masennuksen keskellä huonona päivänä, jolloin ei pystynyt mitään oikeasti luovaa työtä tekemään, mutta olisin silti ihan kernaasti delegoinut työn eteenpäin.

Joulu on jo kohta täällä. Sitten voi lopettaa seuraamasta joulukalentereita.