Jos haluatte lukea Pölynimurikauppiaan joulun alusta asti, painakaa tätä.
Kun suunnittelin Pölynimurikauppiaan joulua, brainstormasin muutamia päiviä erilaisia jouluisia tarinoita ja asioita, jotka saisin mukaan. Pieni tulitikkutyttö oli totta kai yksi niistä. (Ja kyllä, se on tarkalleen ottaen uudenvuodentarina, mutta kuitenkin.) Niinpä mieleeni piirtyi heti kuva onnettomasta pölynimurikauppiaasta, joka kaihoisana katsoo lumisateessa ikkunan läpi onnellista perhettä — käyttämässä omaa imuriaan. Tämä ajatus on kaikkineen koko joulukalenterin ydinhetki, visio joka määritti koko tarinan sävyn, absurdin surumielisyyden.
Sillä minä kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä Aki Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö on hulvaton komedia, elokuva, jonka traaginen synkkyys on ensisijaisesti yliampuvan parodista. Tiedän kuuluvani vähemmistöön, mutta niin minä sen elokuvan olen aina nähnyt.
Mutta kuten eilen täällä kommenteissa Raikulle lupasin, tämä on nyt se tämän sarjakuvan synkkämielinen pohjakosketus. Tästä lähdetään taas kiipeämään ylöspäin, kohti onnellista lopetusta. Eli älkää huoliko, ketään ei tapeta rotanmyrkyllä, ei isolla eikä pienellä.
