O-ou. Sataa vettä. Tämähän alkaa näyttää yhtä ankealta kuin Katvealueen Pölynimurikauppias-joulukalenteri vuodelta 2015. Tosin nyt kun olen pitkästä aikaa viettämässä joulukuuta Pohjois-Suomessa, niin joulukuun ensimmäisinä päivinä pihalla on kuin onkin lunta! Siitä on jo pitkä aika, kun viimeksi olen ollut joulukuun ensipäivinä lumisissa maisemissa.

Räntää tietysti on aina toisinaan satanut.

22 päivää jouluun.