Ennen tämän sarjakuvan piirtämistä ostin uuden kynän. Se oli ensimmäinen koskaan omistamani ihan oikea piirrostussi, sillä tähän asti olin piirtänyt sarjakuvani vähän millä kynillä sattuu. Jotkut olin tussannut kalvotusseilla, jotkut tavallisilla muistiinpanotusseilla — mutta tämä oli sellainen parempi, kalliimpi kynä, jonka kyljessä sanottiin että sillä on tarkoitus piirtää.
Jostain syystä en kuitenkaan harjoitellut kynän käyttöä mihinkään ennen kuin aloin tussaamaan tätä sarjakuvaa, ja niinpä lopputulos on aikamoista söherrystä. Onneksi skannaus ja kutistaminen haihduttavat pahimmat tahrat ja tutinat, mutta kyllä se aika sotkuiselta näyttää tässäkin. Ei kyllä yhtä pahalta kuin miltä ne näyttävät sitten kun siirryin pullomusteeseen, irtoteriin ja siveltimiin, mutta pahalta kuitenkin.
Rakas isoveljeni on valittanut minulle tästä sarjakuvasta toistuvasti, ettei käyttämästäni käsialasta saa mitään selvää, mutta kun kukaan muu ei ole valittanut, ja itse olen jokseenkin jäävi ottamaan kantaa, en ole asialle mitään tehnyt. Mutta voisihan se tekstaus tietysti olla selkeämpääkin.
Tämäkin on lemppareitani. Se vain on. Pidän niin tuosta ylitulkinnasta ja siitä, miten tyyppi menee ihan sekaisin. Sen ongelmat ei taidakaan olla unissa…
Tää on kyllä tähän asti paras. Luulen lukeneeni tämän aikaisemmin, olenkohan kenties sittenkin vieraillut täällä sivuilla jo aiemmin. Mahtavaa kun tuo psykiatri yrittää saada sanotuksi jotakin järkevää, ja tyyppi vaan sekoo.