Ja tässä oli sitten se ensimmäinen kerta, kun tiistainen “kaanon” -sarjakuvan päivitys myöhästyi kymmenellä tunnilla, eli ei ilmestynytkään vakioaikaan aamuneljältä, vaan vasta tiistaina iltapäivällä. Joka on siis merkki siitä että etukäteen piirtämäni puskuri on lopullisesti menetetty.

Ongelma näiden sarjakuvien kanssa on se, että piirrän nämä A3-paperille, eikä minulla ole sen kokoista skanneria itselläni. Joten vaikka piirtäisinkin sarjakuvan ihan hyvissä ajoin, jo pari päivää ennen julkaisua, niin siitä huolimatta päivitys onnistuu vasta sitten kun löydän tieni isomman skannerin äärelle.

Haluaisin jossain välissä käyttää aikaa kehittääkseni vähän tussaustekniikkaani, koska olen viime aikoina ihastellut joitain todella taidokkaiden tussaajien jälkeä, jonka seurauksena oma tussaukseni on alkanut lähestulkoon inhottaa itseäni. Mutta mistäpä sen ajan löytäisi? Varsinkaan marraskuussa, jolloin puolet ajasta menee nukkumiseen.