Näin kymmenen vuoden perspektiivin takaa tästä sarjakuvasta on hyvin vaikeaa löytää paljoa hyvää sanottavaa, mutta onhan tuo viimeinen kuva ihan nätti. Ja on minulla sitä piirtäessä ollut ihan kunnioitettavaa kunnianhimoa, vaikka selvästi omien taitojen yläpuolella onkin liikuttu. Toki jo se, jos olisin piirtänyt tämän edes vähän isompaan kokoon kuin aavitoselle, olisi voinut vähän parantaa työtä. Itse asiassa tämä, ja varsinkin myöhemmin tuleva ‘Pölynimurikauppiaan paluu’ olivatkin ne sarjakuvat jotka hyvin nopeasti opettivat minulle, että A5 ei ole mahdollinen piirustuskoko. Ei edes lukiotuntien tappamiseksi tarkoitetussa luentotaidesarjakuvassa.
Mutta okei, onhan tämä ihan symppis tarina, ja siinä on kuitenkin koskettava tunnelma. Omalla tavallaan pidän Pölynimurikauppiaasta hyvinkin paljon.
