Ja tässä on nyt sitten se lupaamani kauppiastrilogian kolmas osa. Itse asiassa tämä oli se teksti, josta pidin, ja jonka vuoksi ylipäätään ne kaksi aiempaa osaa tein. Joskin, kuten tavallista, ihan viime hetkellä leikkasin tuosta aika pitkän tekstinpätkän pois. Liika on liikaa, eikä tuo kauppiaan myyntimonologi nytkään mikään lyhyt ole.

Itse asiassa siinä paperilapussa, jossa oli näiden kaikkien kolmen sarjakuvan käsikirjoitukset luonnosteltuina, luki yläreunassa “osat 2, 3, ja 4”, joten ilmeisesti minulla sitä kirjoittaessa oli vielä idea johonkin neljänteenkin variaatioon samasta teemasta — mutta enää minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä mikä se olisi voinut olla. Oliko minulla idea, jolla olisin voinut kasvattaa vitsin panoksia vielä Jumalan korvaamisesta pidemmälle — vai olinko vain todennut kirjoittaessani, että suunnittelemani kolmas osa olisi vain toistanut liikaa aiempia, joten hyppäsin muistiinpanoissani suoraan tähän neljänteen osaan? En voi muistaa. En tiedä.

Joku oli lähettänyt nyt viikonloppuna yhden sarjakuvistani (Meemisarjakuvat) Riemurasiaan — eikä siinä mitään, kai tuo kyseinen sarjakuva sellaisessa ympäristössä onkin enemmän kotonaan. Ainakin Riemurasian kaikki käyttäjät tietävät mitä sarjakuvallani kritisoin, vaikka he ehkä ihmettelevätkin että kuka se Kimmo on jolle siinä puhutaan. Koska joku ystävällisesti oli jopa linkittänyt sivujeni osoitteen sinne kommenteihin (ja lukeehan katvealue.com näissä uudemmissa sarjakuvissani aina muutenkin), sain myös sivustolleni ihan kiitettävän kävijäpiikin. Itse asiassa syntyi uusi vuorokausikohtainen sivuvierailuennätys, joskin ainoastaan pari ihmistä oli jäänyt lukemaan sarjakuviani etusivua pidemmälle.

Annan siis armon tälläkin kertaa käydä tekijänoikeudesta, vaikka se Riemurasian sarjakuvani alareunaan lisäämä klovnihahmo jokseenkin minua korventaakin.

Yksi jouluteemainen sarjakuva on jo piirretty. Neljä on kirjoitettu. Yhdeksäntoista on suunnitteluasteella. Se saattaa enteillä jotain.