Tarinan opetus on luonnollisesti se, että varpaankynsistä pitää pitää huolta, sillä koskaan ei voi tietää, milloin joutuu paljaan jalkansa näyttämään toiselle ihmiselle.
Tai ehkä parempi opetus olisikin, että käyttäkää pyöräilykypärää. Onnettomuus, josta olisi voinut tulla vakaviakin seurauksia, ei tällä kertaa aiheuttanut kuin yhden illan lievää päänsärkyä. Löin pääni kuitenkin kaupungin keskelle pyörätietä ystävällisesti kokoamaan jäävuoreen.
Vakuutusyhtiön ja lain näkökulmasta syypää oli autoilija, mutta minun syyttävä sormeni osoittaa kuitenkin ensisijaisesti Tampereen kaupunkia. Se oli onnettomuus, joka vain odotti tapahtumistaan — ja olen täysin varma, että siinä kohdassa pyörät, autot ja jalankulkijat törmäilevät toisiinsa melko säännöllisesti. Näkyvyys on nollassa kaikille osapuolille, kevyenliikenteenväylää ei ole kunnolla aurattu (ja siihen oli kasattu keskelle tietä iso jääkinos), ja muutenkin Tampere on pyöräilijän helvetti.
Kuuden – ellen kolmenkin – vuoden ajan olen luvannut itselleni uudistaa alusvaatevarastoni. Bio- , fysio- ja sykolookinen kello sen kun tikittää, ja tämä eiku leikkii kohtalolla.
Tosi ikävä juttu :l Mutta siitähän voi pyytää kaupungilta korvauksia kun lumet on aurattu väärään paikkaan, ja vielä noin huonoon.