Kun piirtää tällaista jatkuvajuonista tarinaa, ennemmin tai myöhemmin joutuu tilanteeseen, jossa ainakin jollekulle hahmolle on pakko antaa nimi. Ihmisiin ei voi viitata loputtomiin pelkillä pronomineilla, jos yrittää kirjoittaa edes etäisesti todenmakuista dialogia. Niinpä jo aiemmassa sarjakuvassani tämän pullomiehen kihlatusta tuli Sanna.

Itse asiassa nimien antaminen hahmoilleni ei ole minulle mitenkään vaikeaa. Yleensä vain nappaan ilmasta ensimmäisen ihmisennimen joka vain mieleen putkahtaa, ja käytän sitä. Aivan kuten oikeidenkin ihmisten nimien kanssa, jos se tuntuukin aluksi hetken ajan väärältä tai oudolta, niin jo siinä vaiheessa kun sarjakuva on saatu valmiiksi asti, sitten kolme tuntia myöhemmin, niin nimeen on jo täysin sopeutunut.

Yleensä vain en nimeä hahmojani lähinnä sen takia, että olen hirveän huono nimien muistamisessa reaalimaailmassakin. En minä yleensä ihmisten nimiä muista, koska eivät ne kovin paljoa minua edes kiinnosta. Tapaamani ihmiset kulkevat useimmiten päässäni jollain satunnaisattribuutilla: se kollega jonka kanssa kerran juttelin bussissa; se, jolla oli silloin joskus se kivannäköinen musta mekko; se naapuri joka tupakoi ja jolla on se koira; tai se, joka joskus kertoi sen hauskan jutun niistä igluista tai jostain. Ja ihan hyvin erotan ihmiset niilläkin.

Itse asiassa pääni sisäisessä kaanonissa Sannakin on pullonainen.