En tiedä, miksi kirjoittelen näitä tekstejä, kun kukaan ei näitä kuitenkaan lue. Toisaalta sama pätee tietysti sarjakuviinikin, enkä kyllä tarkalleen ottaen tiedä miksi ihmeessä niitäkään piirrän.
Tämä on sikäli omaelämäkerrallinen sarjakuva, että minullakin on jo usean vuoden ajan ollut vaikeaa keksiä, miten miehille puhutaan. Naisia on paljon helpompi lähestyä. Tosin ehkä en ole aivan yhtä sosiaalisesti onneton kuin sarjakuvani päähenkilö. Ainakaan toivottavasti. Ehkä kaikki ihmiset, joille koskaan olen puhunut, ovat toista mieltä.
Kyllä minä luen, sekä tekstit että sarjakuvan. Ja yleensä tykkään molemmista.
Kiitos sinulle siitä. Ja kiitos myös kaikille muillekin lukijoilleni, vaikkei teitä tosiaan montaa olekaan.
Sarjakuvia piirtäisin varmasti, vaikkei näitä kukaan lukisikaan. Nämä syntyvät sisäisestä pakosta. Mutta sarjakuvien alle tulevien kommentaarien kirjoittamista olen oikeasti harkinnut monesti lopettaa, etenkin kun niin moni reaalimaailman ystävistänikin on minulle ihan erikseen sanoneet, etteivät he niitä koskaan lue.
Mutta ehkä nyt sitten jatkan, kiitos kommenttisi. Ainakin silloin jos minulla on jotain edes etäisesti kirjoittamisen arvoista sanomista.
Kyllä minäkin kommentaarit aina luen ihan mielelläni. Mutta jos kerran keskustelua tästä avaat, niin sarjakuvan tekemisen tekniseen puoleen liittyvät kommentit eivät minua henkilökohtaisesti niin kiinnosta. Samoin “meta-kommentit” (epätietoisuus siitä, mihin tarina on menossa; montako ruutua puuttuu seuraavasta; jne.)
Mutta tämä on vain yksi mielipide. Ehkäpä lukijoinasi on ihmisiä, jotka myös piirtävät, ja heitä nimenomaan kiinnostaa tekemisen “kommenttiraita”. Pääasia kuitenkin, että uusia piirroksia ilmestyy tasaiseen tahtiin!
Nuo metatekstit, joissa kerron puskurini pituutta ja tekniikkaani, kiinnostavat ainakin minua itseäni. Kun käyn itse arkistoani läpi, ne valaisevat jo muutama vuosi sitten piirtämieni sarjakuvien tekemisestä yksityskohtia, jotka olen jo muuten helposti unohtanut. Ja sitten voin vertailla nykyistä pakerrustani vanhoihin työtapoihini.
Eli jos muuten vähentäisinkin kirjoitteluani, niin luultavasti ne jäisivät. Pahoitteluni.
Mutta kiitän palautteesta ja toki otan sen huomioon. Ongelma tietysti on se, että harvemminpa minulla mitään sen kummempaa sanottavaa näiden yhteydessä on. En kuitenkaan halua, että tämä tekstiosa olisi tässä erillinen päiväkirjablogi. Se tuskin olisi tarkoituksenmukaista.