Vuodenvaihteessa leikittelin ajatuksella, että voisin Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi piirtää Katvealueelle sata sarjakuvaa Suomesta. Mutta laskeskelin sitten, että voisin joka tapauksessa aloittaa piirtämisen vasta näin maaliskuun alussa, joten se kävisi melkoisen raskaaksi, ainakin mikäli jossain välissä taas löydän itselleni töitä, tai käyttää luovaa energiaani muuhunkin kuin sarjakuviin.

Mutta juhlitaan nyt juhlavuotta kuitenkin piirtämällä joitain selkeästi Suomi-henkisiä sarjakuvia. Ei sataa kappaletta, eikä niin, että lukitsisin itseni piirtämään ainoastaan Suomi-sarjakuvia, mutta niin, että teema on olemassa. Vaikka kyllähän suurin osa viime vuosien yksittäisistä sarjakuvistani on ollut selkeästi Suomi-teemaisia, tosin keskittyen lähinnä politiikkaan.

Viittauksena edelliseen sarjakuvaan tällä kertaa kaikki hahmot ovat naisia. En tiedä, kuinka pitkään jatkan tätä, mutta kyllähän se tekee minulle kiistatta hyvää, jos jonkin aikaa piirrän kaikki hahmot pääsääntöisesti naisiksi. Sillä eihän se sinänsä kirjoittamiseen mitenkään vaikuta, pääsääntöisesti Katvealueen hahmojen sukupuoli voisi olla ihan mikä hyvänsä, ilman pienintäkään muutosta tekstiin.