Tämä on Katvealueen ensimmäinen sarjakuva, jonka nimi on palindromi. Ainakin todennäköisesti.

Nyt jo kaksi ja puoli kuukautta jatkunut yskäni ja flunssakierteeni saavutti taas kerran sairaslomavaiheen, jolloin en ole juurikaan muuta pystynyt tekemään kuin makaamaan sängyllä toivoen nukahtamista että paha olo edes hetkeksi unohtuisi. Olinkin siis jo luovuttamassa ja jättämässä tämänkertaista päivitystä suosiolla väliin — kun yhtäkkiä muistin piirtäneeni marraskuussa tämän sarjakuvan melkein valmiiksi. Eli oh hoh, minulla oli puskuri!

Mutta ei ole enää. Nyt pitäisi toivoa, että olisin lähipäivinä taas edes pari päivää suht terveenä että voisin piirtää ja kirjoittaa jotain. Tosin siihen nähden, että tänä vuonna minulla on ollut lähinnä vain ihan yksittäisiä oikeasti toimintakykyisiä päiviä, niin ei hyvältä näytä.