Ja näin lähtee taas joulukalenteri. Uusi sarjakuva joka päivä aina jouluaattoon asti. Uusi sarjakuva ilmestyy nettiin aina minuutin yli puolenyön. Facebook-linkitykset ja Instagram-julkaisut pyrin tekemään illalla ennen nukkumaanmenoa, eli keskiyön ja kahden välillä, mutta viimeistään puoleen päivään mennessä.
Kaikille teille, jotka olette odottaneet jousimiehen horoskooppia, se valitettavasti siirtyy nyt joulun jälkeiseen aikaan. Tarkoitukseni oli kyllä sellainen saada tehtyä, keksin siihen idean ja tekstinkin, mutta sitten minulle napsahti päälle pahin flunssa kymmeneen vuoteen, joka vaikka ei oireista päätelleen koronavirus olekaan, silti on kovin pitkäkestoinen ja hyvin hyvin ikävä. Joka tapauksessa tauti on jo tähän mennessä syönyt aikatauluistani nelisen päivää, joten nyt pitää keskittyä saamaan joulukalenteri valmiiksi. Horoskooppi voi odottaa.
Onneksi joulukalenterissa on jo olemassa kymmenen päivän puskuri, joten kunhan vain jaksan tehdä keskimäärin viisi kuvaa päivässä, tämän pitäisi onnistua. Vielä kun tämä tauti paranisi ja kaamosmasennus pysyisi kurissa, niin saisin Katvealueen kahdeksannenkin joulukalenterin kunnialla maaliin.
Hauskaa joulunodotusta kaikille! Pysykää te terveinä!