Tämä on siitä harvinainen sarjakuvakseni, että tämän käsikirjoitus löytyy kokonaisuudessaan ja sellaisenaan mustasta vihkostani. Musta vihkoni on pieni kirjanen, joka kulkee aina taskussani siltä varalta että saisin idean, oli se sitten sarjakuvaa, novellia, elokuvakäsikirjoitusta tai gradua varten. Yleensä siellä lukee vain yksittäinen lause, jonka ympärille saatan jonain päivänä rakentaa sarjakuvan, tai hyvin ylimalkainen juoni-idea, mutta tämä tarina on kirjoitettuna sinne kokonaisuudessaan, kuvajakoa myöten.
Sarjakuva on piirtämäkseni poikkeuksellisen hyvännäköinen, siinä ei ole yhtä ainoaa kuvaa joka ottaisi minua täysillä päähän, päin vastoin, pidän kovasti naisen asennoista ja eleistä. Mutta valitettavasti itse käsikirjoitus ei ole eheä eikä johdonmukainen. Tarinan elementit eivät tue toisiaan, vaan toimivat ennemminkin itseään vastaan. Mutta mikäli sarjakuvaa ei sen enempää analysoi (ja miksi ihmeessä kukaan sitä analysoisi), niin onhan se ihan hauska.
Hmm, tykkäsin siitä ennen kolmea viimeistä laatikkoa. En tiedä miksi, mutta lopetus ei istunut minuun. Sen sijaan kommentti “En ymmärrä sanaakaan, mutta säilyttääkseni uskottavuuteni en tunnusta sitä…” oli nerokas.
samaa mieltä että lopetus ei toimi… olis siistiä nähdä sama sarjis niin, että vaihtaisit kolme ekaa ruutua ja veisit tarinan loppuun toisella idealla.. alun idiksessä on nimittäin mun mielestä potentiaalia vaikka mihin…