Kai noita Adoben ohjelmia pitää aina toisinaan käyttää, kun niistä on kerran tuhansia euroja maksanut… Vaikka tosiasiallisesti tähän tekniseen ratkaisuun (ja osittain myös sarjakuvan sisältöön) keskeisenä vaikuttimena olikin se, että hukkasin piirustuspaperini. Löysin ainoastaan yhden arkin, vaikka tiedän, että jossain pitäisi olla ainakin neljä. Ja kolme vesivärejä kestävää aanelosta on yleensä minimivaatimus näiden blogiseikkailujeni tuottamiseen.
Mutta kyllähän tämäkin on ihan siedettävää jälkeä. En vain erityisemmin pidä tietokoneella piirtämisestä, ja muutenkin tällaiseen jokseenkin hyväksyttävään jälkeen menee suurinpiirtein saman verran aikaa kuin käsin piirtäessäkin. Ja lisäksi se tapa, millä useimmiten kuvaan hiukseni ja partani on Illustratorilla anteeksiantamattoman työlästä toteuttaa — ellei kokonaan mahdotonta.
Ja huomaan, että jpeg-pakkaus tekee tasaisiin väripintoihin huomattavasti ikävämmät jäljet kuin vesiväripintoihin — jonka vuoksi sarjakuva on muutaman sata kiloa isompi kuin tavallisesti. Pyrin pitämään tiedostokoot selvästi alle puolen megan mutta tällä kertaa se ei valitettavasti onnistunut.
Silmälasit on jo vissiin lopullesesti kadoksissa, kun ei näkyny sarjakuvassa? 🙂
Pitää olla kaksi puhelinta, niin puhelimet todennäköisesti löytyvät. Avaimia täytyy teettää monet, useaan piilopaikkaan. Silmälaseja on hyvä olla kahdet. Rahapussi muodostuu ongelmaksi…
Sateenvarjoa ei kannata ottaa mukaan, kannattaa kulkea pipotta ja ilman käsineitä, kädet taskussa. Jos jotain noista ottaa mukaan, ne kuitenkin katoavat.
Minä ymmärrän, taikuri Kimmo Kadottaja. Minulla on samoja maagisia taitoja!
Hehee, minä onnistun yleensä kadottamaan kaikenlaiset suklaakarkit. Jäätelötkin aina mystisesti häviävät ennen, kuin ovat edes pakastimeen päätyneet