Paria viikkoa aiemmin televisiosta tuli elokuva Perfect Sense (paheksuntani Yleisradiolle, ettei elokuvan nimeä ollut suomennettu), joka alkoi siitä, kun koko ihmiskunta ensin yhtäkkiä koki suunnatonta surua, ja sitten menetti hajuaistinsa. Elokuva oli runollinen tunnelmapala tunteista ja aisteista ja rakastumisesta, ja nyt kun hetkeksi menetin hajuaistini, en voinut olla palaamatta siihen. Ainakin ajatus hajuaistin menettämisestä aiheutti minussakin suurta surua. Niin vahvasti monet muistot ovat hajuissa kiinni. Vaikka eipä kai hajujen muistot minnekään häviäisi, vaikka hajuaisti itsessään katoaisikin.

Tästä hajuaistini menettämisestä (ja palautumisesta) on jo vierähtänyt pari viikkoa, mutta sarjakuvani ovat syntyneet viime aikoina kovin hitaasti ja vaikeasti. Tämäkin syntyi lopulta niin, että vain pakotin itseni piirtämään jotain, ilman mitään sen tarkempaa ennakkosuunnitelmaa, ja vasta tietokoneen äärellä yhdistin ne jonkinlaiseksi tarinaksi.

Seuraava sarjakuva saattaa tulla edellisiä nopeammin, koska kylkiluun murtumisen takia lääkäri määräsi minut kahdeksi viikoksi sairaslomalle. Mikäli kipu pysyy aisoissa, nyt minulla siis on paremmin aikaa piirrelläkin.