Antakaa tuo väritys anteeksi. Se on kauhea. Ja kamala. Ja hirveä. Ja kaikkea pahaa ja negatiivista. Väritin tämän pari kuukautta sitten yrittäen etsiskellä itselleni sopivaa väritystapaa (tämä on väritetty taustalle piirretyillä vektoreilla — työlästä, tylsää ja turhauttavaa), ja totesin että tämä ei se ainakaan ole. Sitten joulukalenteria varten tartuin vesiväreihin ja rakastuin heti. Valitettavasti vain näiden vanhojen juttujen vesiväriväritys ei onnistu ellen joskus saa aikaiseksi askarreltua itselleni valopöytää.
Tämä hypnotisoijan hahmo on peräisin eräästä käsikirjoittamastani 12-sivuisesta tarinasta, joka on ollut keskeneräinen nyt jo kohta kahdeksan vuotta, mutta sainpa kuitenkin käytettyä häntä edes tähän. Tai korjataan, kun nyt kaivoin sen käsikirjoituksen esille ja katsoin tarkemmin: tämä hypnotisoijan hahmo perustui muistikuvaani siitä miltä se hahmo näytti, mutta muistikuvani on ollut selkeästi kovin hatara. Eli siis kyseessä onkin eri hahmo.
Tästä hypnoositarinasta oli tulossa harvinaisen tyhmä, mutta sitten kun keksin ottaa hypnoosin uhriksi tämän ‘rakkauspojan’, sain mukaan aina hauskaa ohipuhumista ja väärinreagointia, ja jutusta tuli piirtämisen arvoinen.
Joo. Ei mitenkään älyllisintä tuotantoani, mutta kyllä tälle uskaltaa nauraa, melkein seurassakin.
“…kummissaan. Voisin viettää juhlapäivää jälleen huomenna.” On muuten yksi omituisimpia lauluja IKINÄ.