Suurin osa näistä teksteistäni on itsesäälistä kitinää, jossa valitan piirrostaidottomuuttani, huonoja käsikirjoituksiani, listaan virheitä jotka minun olisi pitänyt jaksaa korjata jos vain olisin viitseliäs — mutta tällä kertaa vaihdan levyä.
Sillä tällä kertaa tästä sarjakuvasta minä pidän. Olkoonkin, että muutamakin lukija on ihan aiheellisesti huomauttanut puuhevosen muistuttavan enemmän virtahepoa, ja että sarjakuvassa on parikin luokatonta, uudelleen piirtämistä vaativaa kuvaa, niin kokonaisuus on kuitenkin rytmillisesti ja sisällöllisesti toimiva. Kun sain sarjakuvan aikoinaan valmiiksi, olin aidosti innoissani: voinko minä saada aikaan jotain näin hyvää.
Koska minulla ei ole valopöytää, enkä vielä tätä sarjakuvaa piirtäessäni ajatellut että voisin käsitellä sarjakuviani jälkikäteen tietokoneella, kopioin nuo alarivin kolme hevosenkuvaa teippaamalla sarjakuvan keväisen kirkkaaseen ikkunaan. Se oli niin vaikeaa, etten tee sitä enää koskaan toiste. Tietokone, niin paljon kuin niitä vihaankin, on kuitenkin huomattavasti kätevämpi.
Puuhevosen tarina on sittemmin kääntynyt ja laajentunut myös lyhytelokuvan käsikirjoitukseksi, eikä ole ollenkaan mahdotonta etteikö siitäkin vielä joskus jotain syntyisi, mutta saapas nähdä. Niin paljon tekemistä, niin vähän aikaa…
