Koska veljeni siviilipalveluksen päättyminen ja Runebergin päivä sattuivat nyt samalle päivälle, kaivoin vanhojen sarjakuvaideoideni kätköstä tämän kohta kuusi vuotta vanhan mukaelman Runebergin runosta Torpan tyttö. Luin silloin vuosia sitten erästä Suomen sotaa käsittelevää ryhmätyötä tehdessäni Vänrikki Stoolin tarinat (kokonaan Cajanderin kääntämänä ja selailin vähän muitakin käännöksiä), ja olin kovin ihmeissäni. Onhan se aika hirvittävä kirja.
Kulttuurihistoriallisesti sen vastenmielinen äärinationalistisen kansallisromanttinen sodassa kuolemista juhlistava uho on mielenkiintoista, mutta joko sille pitää nauraa tai sitten sitä lukiessaan menee nurkan taakse oksentamaan. Uskomattomimpana joukosta nousi Torpan tyttö, tarina tytöstä joka haluaa tappaa itsensä koska hänen sulhasensa on rintamakarkuri, josta nyt sitten ammensin tämän tarinani. Kaivelin kyllä nyt tekstiäni varten referenssiä muistakin runoista, etenkin Sotilaspojasta, joka on jos mahdollista vieläkin vastenmielisempi runo. (Isä kuoli sodassa ja äiti kuoli murheeseen, mikä on kunniakkainta mitä pojalle voi tässä maailmassa tapahtua. Ah, kuinka sotaorpous tekeekään isänmaastamme kauniin.)
Ensi viikolla sitten varmaan jotain olympialaisaiheista. Tai ystävänpäivä.
