Olen pitkään miettinyt, että minun pitäisi jaksaa tehdä itselleni filtteri, joka toisi kuviin tuollaisen vanhan väripainokoneen tunnun, ja nyt sitten vihdoin istuin alas ja käytin siihen sen puoli tuntia minkä se vaati. Piirtäessäni muutamia amerikkalaisten tyttöjen romanttisten sarjakuvalukemistojen kuvia vapaasti sovittaen läpi minulla tuli hyvin vahvasti roylichtensteinmainen olo. Eikä siinä mitään, Lichtenstein oli hieno taiteilija, joka kaikista lukemistani haastatteluista päätellen arvosti sarjakuvapiirtäjiä ja yleensä yritti aina puolustella heitä, miten kovasti tahansa haastattelija tai muut taidevaikuttajat yrittivätkin tarjota omaa näkemystään sarjakuvapiirtäjistä lahjattomina tuhertelijoina.
Kaikki henkilökohtaiset Facebook-ystäväni saattavatkin huomata jonkinlaisen yhteyden noiden kahden sarjakuvaruudun ja tämänhetkisen profiilikuvani välillä. Profiilikuvani viittaus Lichtensteiniin ei selvästikään ole sattumaa.
Olisin kuudenteen kuvaruutuun halunnut kirjoittaa, että “kaikkien aikojen tautologisin uhkavaatimus”, mutta koska olin jo maanantaisessa sarjakuvassani käyttänyt sanaa tautologia, sen käyttö tässä ei ollut mahdollista. Pahus. Se olisi ollut hyvä vuorosana — vaikkakin se olisi monelta saattanut jäädä ymmärtämättä, sillä kukapa olisi koskaan ollut hereillä äidinkielentunneilla. En minä ainakaan ollut. Edes silloin kun olin itse opettajana.
