Suomen poliittiset skandaalit ovat kyllä kummallisia. Tuntuu, että Suomen mediakenttä ottaa oppia joltain amerikkalaisilta tiedotusvälineiltä, ymmärtäen, että kohut myyvät, ja mikään ei ole parempaa kuin kohu, joka päättyy poliittisen henkilön eroon. Se on voitto. Sitä voi juhlia pitkäänkin, ja siitä voi vielä historiikeissakin ylpeänä kirjoitella vuosikymmenten perästä.
Ongelma vain on se, että Suomen poliitikot eivät ole oikein hyviä tekemään mitään järisyttävää. Nämä tällaiset “skandaalit”, joissa poliitikot tekevät työtään tai lähettelevät tekstiviestejä julkisuudenhaluisille strippareille tai kirjoittavat blogiinsa mielipiteitä, jotka kaikki jo tietävät, ja joiden takia heidät on alunperinkin ylipäätään äänestetty eduskuntaan — niin ne ovat yksinomaan noloja. Ja noloja nimenomaan medialle. Ne ovat “skandaaleja” vain, koska lööppiin niin kirjoitetaan.
Ja pahinta tuntuu olevan, että Suomeen on syntynyt viime vuosina kummallinen poliittinen kulttuuri, jossa media tuntuu olevan aina oikeassa. Ei ole niin vähäistä höpökohua, etteikö poliitikot ottaisi sitä maailmanlopun enteenä, joka vaatii kriisikokouksia ja puhutteluja ja eroamista.
No, onneksi olen kohta menossa joksikin ajaksi Italiaan. Siellä on sentään kunnon poliittisia kohuja, eikä kukaan eroa vaikka olisi jo tuomittu rikoksista vankeuteenkin.
Tämän paremmin ei tätä suomalaista mediapelleilyä voisi kuvata. Todella surullista.