Tämä on omistettu äidilleni. Ehkä olisi pitänyt odottaa vielä kuukausi, niin tämä olisi osunut sitten äidin syntymäpäivän aikoihin, mutta menee kai tämä näinkin. Piirretty tämä kuitenkin on noin vuosi sitten.
Äiti oli vuosikausia painostanut minua piirtämään sosiaalityöaiheisen sarjakuvan, ja sitten yhtenä päivänä lopulta tällaisen tein. Tällainen siitä tuli. Pahoittelen kaikilta lukijoilta.
Tämän piirrosjälki on täysin luokatonta, joten pahoittelen myös kaikilta katsojilta, vaikka ette lukisikaan.
Voi pyhä sylvi! Ei sinua uskoisi sosiaalityöntekijän lapseksi. Olen kyllä rautatieasemilla törmännyt monenlaisiin ihmisiin, mutta minusta se menee niin, että koska olen sosiaalityöntekijä, minulle voi kertoa monenlaisia juttuja. Joskus olen ajatellut, että minusta suorastaan aistii sen, että olen sosiaalityöntekijä, ja vedän puoleeni outoja tarinoita. Vapaa-ajalla en vain oikein jaksa olla sosiaalityöntekijä. Minulle riittää, että omat asiakkaani soittelevat vapaa-ajalla. -Ihan kuin syyttäisit sosiaalityöntekijää sosiaalisista ongelmista.
Olen lukenut tuon kommentin jo monta kertaa läpi, mutten silti ymmärrä sitä. Etenkin tuo viimeinen lause “Ihan kuin syyttäisit sosiaalityöntekijää sosiaalisista ongelmista” on täysin käsittämätön. Minä teen mitä? Millä tavoin? Millä perusteella? Missä? Miten tuo on tulkittavissa sarjakuvasta? En ymmärrä.
Sehän tässä sarjakuvassa tietenkin siis menee pieleen, että sarjakuvassa tuo sosiaalityöntekijä on ihan fiksu eikä yritä kertoa asioita, jotka ovat täysin käsittämättömiä.