Minä kirjoitin tähän pitkän tekstin, jossa selitin miksi tämä sarjakuva on tällainen kuin se on ja jossa kerroin kuinka tätä sarjakuvaa vihaan. Sitten tietokone söi sen tekstin. En kirjoita uudestaan. Ainakaan yhtä pitkään.

Sarjakuva on piirretty heinä-elokuun taitteessa, väritetty nyt syys-lokakuun taitteessa. Se selittää miksi ensimmäisessä kuvassa on ruskainen mänty. Tai ei oikeastaan, mutta leikitään että se selittää. Jooko?

Viime hetkellä ennen julkaisua tuhosin sarjakuvasta puolet, kirjoitin tekstiä uusiksi ja tein siitä tällaisen. Halusin kokeilla miltä näyttää jos vaihteeksi suurennan kuvaa alkuperäisestä piirroskoosta. Paperin rakeisuus ja siveltimenvetojen näkyminen saa aikaan aika mukavan sateisen efektin. Tai jotain. Joohan?