Pahinta siinä, että on ollut flunssakierteessä kolme kuukautta, on se, että se on saanut minut täysin passivoitumaan. Etenkin kun viimeinen kuukausi on mennyt ensin pahentuneen yskän takia voimattomana, sitten liikenneonnettomuuden vuoksi viikon sängyssä, ja sitten taas puolitoista viikkoa uuden flunssan kourissa, niin on taantunut pelkkään television katsomiseen ja tietokoneella pelaamiseen, kun ei ole muutakaan jaksanut tehdä. Ja se alkaa jo rasittaa henkisesti, ja sieltä on taas vaikea kiivetä ylös, kun näin pitkän tauon jälkeen rutiinit pitää taas rakentaa lähestulkoon tyhjästä. Nyt keskiviikko oli ensimmäinen päivä varmaan kuukauteen, että terveydentilaani on voinut sanoa tyydyttäväksi.

Tosin yskä jatkuu edelleen, ja ilmeisesti vähän venäytin pahan ysköksen aikana selkälihakseni niin että siihen sattuu koko ajan. Mutta ainakin tänään henkiset kykyni ovat olleet pitkästä aikaa normaalilla tasolla.

Siitä huolimatta viimeistelin sarjakuvan, jonka olen piirtänyt ja tussannut jo viime syksyllä. Silloin minulla oli useita kuukausia jatkunut erinomainen luova vire, jonka aikana tein siis sellaisiakin sarjakuvia, joita en saattanut valmiiksi asti. Tosin, koska minulla ei ollut missään tallessa tälle sarjakuvalle olevaa käsikirjoitusta, niin jouduin keksimään siihen kokonaan uudet tekstit. Muistan kyllä, että sarjakuvan yleinen idea oli jotain tämäntyylistä, mutta yksityiskohdat ovat täysin hukassa. Mutta ei se mitään, jo lapsena tykkäsin ihan hirmusti Aku Ankassa olleista kilpailuista, joissa piti keksiä tekstittömiin sarjakuviin vuorosanat. Ja kun kyse on omasta sarjakuvasta, niin siinä on vielä ihan erilainen vapaus siirtää, lisätä ja poistaa kuvia mikäli teksti lähtee elämään omaa elämäänsä.

Kerrottakoon myös, että käytän edelleen sitä tiskiharjaa — mutta ehkä se selittää, miksi minulla oli marras-joulukuun vaihteessa viikon ajan ikävä vatsatauti.