Jos joku haluaa lähettää minulle sähköpostia kommenttijärjestelmän ohitse, sähköpostiosoitteeni muodostuu etunimestäni (eli kimmo), jota seuraa @leipajapiima.com. Ja oikeasti, pyydän: KOMMENTOIKAA, tavalla tai toisella, enhän minä muuten voi kehittyä, tai edes pysyä jo saavutetulla, vaatimattomalla tasollani.

Minä, Kimmo Kristian Rajala, syntynyt 16. kesäkuuta 1980, olen kasvanut lapsuuteni ja nuoruuteni Puolangalla, keskellä ei mitään, sittemmin elänyt enimmäkseen Oulussa, ylioppilasta leikkien, keräten opiskelijakorttiini vuositarroja vuositarran perään. Olen piirtänyt sarjakuvia pöytälaatikkoon jo kymmenen vuoden ajan, mutta nyt hiljalleen olen alkanut (jostain syystä) uskoa niitä pöytälaatikkooni kurkkijoita, jotka ovat minulle vuosia inttäneet, että täytyyhän nämä johonkin näytteille saada — edes nettiin.

Keskeinen henkilökohtainen motiivini sarjakuvieni julkaisemiseen on se, että kun minulla on sivu, jonne niitä säännöllisesti putkahtelee, sarjakuvilleni tulee mahdollisesti vähän säännöllisempi rytmi. Koska kuitenkin pidän näiden kirjoittamisesta ja piirtämisestä yli kaiken, on todella sääli, että teeskentelen elämäni olevan niin kiireistä tai itseni olevan niin väsynyt, etten mukamas ehdi. Siispä perustin sivun, joka julkisena, ja toivottavasti jokusen lukijankin keräävänä, painostaisi minua nostamaan sarjakuvien piirtämisen prioriteettiani sille tasolle, jolla sen haluaisin muutenkin olevan. Eli että saisin tekaistua yhden tarinan viikossa – vähintään.

Sivun alkaessa pöytälaatikkooni oli keräytynyt noin 55 sunnuntaistripin mittaista sarjakuvaa, jotka vaikka kaikki ovatkin yksittäisiä, irrallisia tarinoita, ovat hiljakseen alkaneet muodostaa jonkinlaisen jatkumon. Niinpä joudun julkaisemaan näillä sivuilla kaikki tarinani aina lukion oppitunneilla tekaistuista sarjakuvista lähtien, sillä minulla on ikävä taipumus palauttaa niistä hahmoja vielä nyt yli kymmenen vuotta myöhemminkin piirtämiini sarjakuviin.

Sivuston julkaisutahti oli alunperin kaksi sarjakuvaa viikossa, mutta sittemmin se on hidastunut noin yhteen viikottaiseen sarjakuvaan. Haaveilen koko ajan että voisin palata useampiin sarjakuviin, mutta se edellyttäisi että pystyisin piirtämään sarjakuvia huomattavasti nopeammin, ja nykytekniikkani on siihen auttamattoman hidasta.

Jokaiseen sarjakuvaan liittyy myös lyhyehkö tekijän kommenttiraita, lähinnä siksi että maailmassa on sellaisiakin ihmisiä, jotka tällaista itsekeskeistä puutaheinää haluavat lukea. Olen kuitenkin sen verran postmoderni jälkistrukturalisti, että vannotan lukijanikin ymmärtämään, että heidän tulkintansa sarjakuvistani, miten paljon tahansa ne poikkeaisivatkin minun tulkinnoistani, ovat aivan yhtä oikeita kuin omanikin. Suurimmassa osassa tarinoita ei ole niiden syntyvaiheessa ole ollut minkäänlaista ‘taiteilijan intentiota’ tulkinnan suhteen, ja vaikka pystynkin vetämään hatusta varsin lennokkaita ja syvällisen kuuloisia selityksiä tarinoilleni, nämä selitykset on kuitenkin lähes poikkeuksetta keksitty jälkikäteen, ei teosta suunnitellessa. Todellisuudessa sarjakuvani on kuitenkin kaikki enemmän tai vähemmän improvisoituja (ideasta viimeiseen tussinvetoon on saattanut kestää vuosia, mutta yhtä kaikki lopullinen versio on syntynyt piirtohetkellä).

Mutta joo, mitäpä sitä jaarittelemaan. Todellisuudessa tekoni kertovat kuitenkin enemmän minusta kuin minä teoistani, joten menkää ja lukekaa niitä sarjakuvia. Jos ne ovat mielestänne hauskoja, hyviä tai ihania, kertokaa, tai jos ne ovat surkeita, huonosti kirjoitettuja, kömpelöitä ja rumia, kertokaa siitäkin. Siksihän olen ne nettiin laittanut, että voisin tuoda maailmaan yhden globaalin sylkykupin lisää.

Varsinkin jos bongaatte sivuiltani yhdyssanavirheen, pyydän, haukkukaa minut, älkääkä säästelkö sanoissanne.