Kun mietiskelin, saisinko eduskuntavaalit jotenkin sovitettua sarjakuvaksi, piirtelin samalla ajatuksissani kaikenlaisia tuherruksia paperinreunaan. Sitä tehdessäni ajatukseni harhailivat eduskuntavaalien sijaan siihen, kuinka erinäköisiä kaikki marginaalitöherrykseni ovat siihen verrattuna, miten piirrän varsinaiset sarjakuvani. Yliopistovuosien luentotaide ja ajan tappamiseksi pyöritellyt ihmispallerot papereiden kulmilla ovat paljon tyylitellympiä kuin tavallinen piirrostyylini — ja sitten päätin, että perhana, tällä kertaa piirrän sarjakuvani tyylitellympään muottiin.
Tein sen sitten tietokoneella, koska silloin kun yrittää jotain uutta, undo-ominaisuus on aina tervetullut. Valitettavasti vain valitsemani väritystapa kohtasi ongelmia kuvanpakkausvaiheessa, jonka vuoksi osa sävyistä hävisi matkalle.
Tämä sarjakuva siis on ensisijaisesti tyylikokeilu, ja tekstiin suhtauduin ennemminkin välttämättömänä pahana. Joka tapauksessa olen hyvin hämilläni siitä, kuinka paljon ehdokkaat käyttävät rahaa mainostaakseen itseään sanomalehdissä. Etenkin Helsingin Sanomissa kun niitä kasvokuvia on sivukaupalla joka päivä jossain satunnaisilla sisäsivuilla, niin kiinnittääkö kukaan niihin oikeasti huomiota? Sinänsä on tietysti vain hyvä asia, että printtimedia saa mainostuloja, hyvällä tuurilla rahat voidaan käyttää jopa journalismiin, mutta hyödyttävätkö nämä mainokset ehdokkaita jotenkin?
